tiistai 30. marraskuuta 2010

Marraskuun raportti

Mulla on sukkasato jatkunut edelleen, vaikka tässä tänään päättyvässä kuussa muut neuloivatkin lapasia. Minä kun oon enemmän sukankuluttaja ja käsissä tykkään fleecehanskoista.



Viikonloppuna valmistui tämä 49 grammaa painava Step-sukkapari ja bussineuleena on nyt Fabelin jämiä, sukkia edelleen. Kakspuolikkaat puikot on koko ajan käytössä ja taas yksi katkesi. Tykkään niin paljon neuloa bambupuikoilla, mutta koska ne katkee (ja vääntyy) koko ajan ja niitä pitää hankkia koko ajan uusia, niin haluaisin tietää olisko jotkut puiset vaikka kestävämpiä? Kertokaa mitä mun kannattaisi seuraavaksi kokeilla? Kolmoset ja paksummat puikot kestää kyllä hyvin, mutta kakspuolikkaitten kans on ongelmia.

Kuukausi vilahti taas hetkessä, enkä saanut neulottua kuin kolme pientä työtä, kahdet sukat ja pipon, yhteensä 213 grammaa. Niin, ja luulin selviäväni marraskuusta ostamatta yhtään uutta lankaa, mutta tänään kumminkin ostin (tarjouksesta) kolme kerää punaista Alfaa, koska tykkään ainakin AlfaGlitter-piposta, kun se on niin lämmin, muttei kutita. Teen niistä suunnilleen samanlaisen pipo-kauluri-setin kuin ruskeasta glitteristä, pikkukauluri lämmittää leukaa ja poskia mukavasti. Kaulassa mulla on kumminkin huivikin näillä pakkasilla.

Mukavaa Joulun odotusta!

1 kommentti:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Oletpa ahkera. Upeat sukat olet saanut aikaan.