sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Uutta Vuotta 2011!

Tulin tänne blogiin päivittään sivupalkin lankavarastoni. Poistin listalta aika monta kohtaa ja siirsin langat epämääräisten jämien osastoon. Sellaisia sekalaisia pikkueriä, joista ei yksinään tule enää mitään. Pitää keksiä jossain vaiheessa oikein kunnon jämätyö, johon ne saisi upotettua, koska niitä kertyi yllättäen yli kilo. Jos en muuta keksi niin pitää hakea kirjastosta uudelleen se "Anna kaikkien kukkien kukkia"-kirja ja neuloa/virkata se läpi! ;)

Mulla on nyt työn alla Varpu-kolmiohuivi ja seuraavaksi aloitan Alfa-asustesettiä. Sitten jonossa on punaista Kidsilkiä, tarkoituksenani olisi opetella uudelleen salomoninsolmujen tekeminen (osasin sen mielestäni joskus kolkytvuotta sitten). Tän vuoden suunnitelmiin kuuluu myös vihdoinkin Revontulihuivi (johon mulla on ollut lanka kerittynä jo pari vuotta) sekä sukkien tekeminen Magic-loopilla (jota olen kerran jo meinannut aloittaa mutta en sitten kumminkaan viitsinyt). Nuo kolme asiaa on olleet listallani jo pitkään, mutta jospa ne nyt tulisi tehtyä kun oikein tänne ne kirjoitan näkyville. Katsotaan sitten vuoden lopussa mitä tuli tehtyä. Tän hetken tärkein käsityö on kummiskin ompelua, sillä vanhaintanssipäivä lähestyy...

Eipä nyt muuta kuin mukavaa vuoden alkua kaikille!

3 kommenttia:

iso gnu kirjoitti...

Samoin hyvää alkanutta vuotta!

MariJ kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta myös sinulle!

catariina kirjoitti...

Oikein hyvää ja rentouttavaakin käsityö ja muutakin elämää sinulle