sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Terveisiä Tallinnasta


Käytiin loppuviikosta Tallinnassa pitkästä aikaa. Rentouduttiin kylpylässä ja kierreltiin kaupungilla kävellen sekä raitiovaunuilla. Radison-hotellin Lounge 24 -terassilta saatiin vähän uutta perspektiiviä kaupunkiin.


Välillä satoi mutta ylhäällä käydessämme paistoi aurinko ja näkymät olivat tosi hienot!


Ihan kuin tuo talo olisi läpinäkyvä!



Shoppailin itselleni matkamuistoksi yhden huivin. Ja uskokaa tai älkää, en käynyt yhdessäkään lankakaupassa! Karnaluksin kohdalla ratikassa hiukan huokaisin, mutta en nyt kertakaikkiaan halua mitään uusia lankoja kaapin täytteeksi. Olen nimittäin tajunnut vihdoinkin sen että langat (ja muu tavara) ei maailmasta lopu! :) Sitten kun olen neulonut tai myynyt/lahjoittanut pois entiset, voin ostaa uutta.

Eilen sain valmiiksi yhden pienen neuleen. Halusin ihan ohuen pipon ja päätin tehdä sellaisen Trekking xxl -sukkalangan lopusta.


Pipo painaa kokonaista 31 grammaa ja se on neulottu kakkosen ja kakspuolikkaan puikoilla keskeltä aloittaen, silmukoita on 120. Lankaa jäi vielä sen verran että taidan neuloa siitä kämmekkäät. Kyllä on riittoisa kerä!

Syyskuun saldoksi sain 4 työtä ja 387 grammaa. Eipä tuo vauhti enää päätä huimaa, mutta jotain tulee kumminkin koko ajan tehtyä. ja omaksi iloksenihan mä täällä neuloskelen. :)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kerrassaan upeita kuvia kaikki! Söde pipo!
t. i@

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onpa ollut upeaa. Ihana tuo ostamasi huivi.