sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Hyvää Joulukuuta!


Eipä ole tullut pitkään aikaan päivitettyä tätä blogia, mutta nyt tulin kertomaan mitä olen neulonut syksyn mittaan. Ei tätä saldoa kovin paljoa ole, mutta jotain, kerrotaan aikajärjestyksessä.

 Syyskuussa valmistui ensin yhdet sukat:

 
Neuloin nämä Seiskaveikan Nostalgiasta kolmosen puikoilla, painavat 98 grammaa.

 
Seuraavaksi valmistui kauluri Aureasta:
 

Tämä 101 grammaa painava tuubi on neulottu nelosen puikoilla poikittain ”makkaraneulosta” eli aina 9 kerrosta sileää ja sitten suunta vaihtuu. Kuvassa kauluri on tosiaan makkaralla, ei ehkä uskoisi, mutta se menee kahteen kertaan kaulan ympäri. Neuloin ensin vähän leveämpää, mutta lanka ei olisi riittänyt tarpeeksi pitkään, joten purin ja aloitin alusta vähän vähemmällä silmukkamäärällä, ja se kannatti, koska nyt värit lätäköityivät ja tulevat sen vuoksi kunnolla esille. Alkuperäinen versio oli aika ruma kun värit olivat ihan sekaisin. 

 Lokakuussa valmistui ensin ”kantapään kautta” –sukat, jotka olivat tekeillä melkein vuoden.

 
Nämä Merisock-langasta kakspuolikkailla puikoilla neulotut sukat painavat 48 grammaa ja ovat siis ihanan pehmoiset ohuet sukat. Kantapäästä aloittaminen on tavallaan kiva tekniikka, mutta jotenkin mulla vaan tökki koko ajan näiden tekeminen. Tein nämä siis Käspaikan/Punomon ohjeesta koemielessä, langat sain testineulontaa varten. Mielipiteeni ohjeesta on että se oli ihan kiva, jos tykkää kokeilla, mutta henkilökohtaisesti olen edelleen perinteisen kantapään ystävä.

 

Lokakuussa valmistui myös työmatkaneuleena aloitettu kolmiohuivi. Lanka on Regian Handdyediä ja neuloin keskeltä aloittaen isoilla vitosen puikoilla ja yhdestä kerästä riittikin ihan kohtuullisen kokoiseen kolmioon, huivi painaa 95 grammaa.

Marraskuussa kävikin sitten niin, että ensimmäisen kerran tämän blogin kohta kuusivuotisen historian aikana en saanut yhtään neuletta valmiiksi. Neuloskelin kyllä jonkin verran telkkaa katsoessani, mutta en tarpeeksi, koska yhtä sukankäkikavennusta jäi puuttumaan. Sain ne sukat valmiiksi kyllä sitten heti eilen joulukuun ekana päivänä.

 
Nämä raitasukat on neulottu Seiskaveikasta kolmosen puikoilla ja ne painavat 90 grammaa. Toisaalta oli ihan kivakin neuloa raitoja vanhanaikaisella menetelmällä, koska raidoista tuli varmasti juuri sen kokoiset kuin halusin. Mutta kyllähän ne kahden kerän langat välillä meinasivat seota toisiinsa kun ei ole pitkään aikaan tullut tehtyä muuta kuin raitalangoista.

Tässäpä oli siis monen kuukauden valmistuneet neuleet. Ompeluksiakaan ei ole valmistunut elokuun jälkeen. On mulla muutama teepaita tekeillä, mutta en ole saanut niitä valmiiksi. Pitäisi joku päivä ryhdistäytyä, että saisi ne käyttöönkin.

Keskeneräisiä neuleita on vaikka kuinka monta – osa menee todennäköisesti purkuun, osaa jatketaan jossain vaiheessa, mutta ensin neuloin pari mustaa pipoa uuden punaisen toppatakkini kaveriksi.





3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

moi, mitä lankaa noissa punasissa villasukissa on käytetty

Unknown kirjoitti...

kävin kurkkimassa :)

Raijis kirjoitti...

Punaiset sukat on siis 7 veljestä lankaa, Nostalgia-mallia, jossa on 3 eri sävyä kerrattu yhteen.