sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Helmikuuta

Tämä blogini täytti 1. helmikuuta pyöreät kymmenen vuotta, aika monta pipoa ja sukkaparia ja muuta käsityötä tänne on vuosien kuluessa kuvattu ja muistiin merkitty.

Nyt vähän lisää:

Tänä vuonna olen neulonut neljä tuotetta, ensiksi valmistui huppu paksusta, Mito-nimisestä sekoitelangasta. Ostin langan viime vuonna, kun minua pyydettiin neulomaan keppihevosen pää, mutta en sitten neulonutkaan sitä, vaan eräs opiskelijani teki sen ompelemalla. Mietin pitkään, että mitä tuosta langasta saisi, ja päädyin huppuun, jonka voi laittaa poninhäntäpäivänä. :)


Seiskan puikoilla neulottu huppu painaa 139 grammaa.

Seuraavaksi valmistui vaihteeksi sukat.



Lankana sukissa on seiskaveikan Polaris, puikkoina kolmoset ja painoa näillä naisten sukilla 82 grammaa.

Minulla on monta vuotta ollut kaapissa sini-ruskeaa vironvillaa, josta ensin aioin tehdä revontulen. Päätin kumminkin, että yksi revontulihuivi saa minulle riittää, koska en tykkää neuloa ohjeesta enkä muutenkaan kauheasti laskea silmukoita. Päädyin neulomaan pitkän ja leveä huivin, mutta niin, että raidoitus menee vinoon. Alkukulman (kuvassa ylhäällä) jälkeen neuloin siis aina toisessa reunassa levennyksen ja toisessa kavennuksen, jolloin työ etenee vinottain. loppu olikin sitten vain päättely, ja pää jäi vinoksi (kuvassa alhaalla).



Neuloin ainaoikeaa vitosen puikoilla ja silmukoita oli 100. Huivi painaa 202 grammaa. Huivi on niin pitkä, että ihan mahdoton kuvattavaksi, se on siis päitä lukuun ottamatta tasaleveä, tuo kapeneminen on ihan vain perspektiiviä ;) Olisi kai pitänyt mennä sen kanssa ulos lumihangelle kuvaamaan.

Tuorein tekele on hunajankeltainen kaksinkertaisesta seiskaveikasta neulottu tupsupipo. Näin jossain ohjeen kivaan pipoon, joka on neulottu kuplamaiseksi, mutta ilmeisesti mun käsialani löysyyden takia mun kuplani eivät onnistuneet. Yritin vaikka kuinka monta kertaa, ja lopulta luovutin ja päädyin tähän neulokseen, jossa joka toinen kerros on oikein, joka toisella 1 oikein 1 nurin. Vitosen puikoilla neulottu pipo painaa 117 grammaa.


Nyt mulla on puikoilla taas sukkaa, ja sen lisäksi mulla on Ravelryn mukaan kesken kuusi jakkua ja yksi tunika. Puolet niistä on kyllä ihan purkamista odottamassa, mutta tekemistä siis riittää. Tänä vuonna yritän olla ostamatta lankaa, paitsi jos lähden kesällä Jyväskylän Neulefestareille....




2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea kymmenvuotiaalle! Hienoja neuleita taas ja pipo on ihan nam! :) t. i@

Hepsi kirjoitti...

Ja lähdethän sinä tai me, eikös? =)
Onnea kymppivuotiaalle! Sinä aloitit himpun verran ennen minua.