perjantai 5. tammikuuta 2018

Hyvää uutta vuotta


Moi! Tässä tulee raportti loppuvuoden käsitöistä.

Sukkalangan jämiä katsellessani mieleeni juolahti, että voisin kokeilla tehdä pitkästä aikaa vähän kirjoneuletta ja sen kummemmin mallia suunnittelematta neuloin tällaisen punakirjavan pipon.
 

Pipossa on lankoina Pirtaa ja Seiskaveikkaa, neuloin sen kolmepuolikkailla puikoilla ja se painaa 79 grammaa.

Neuloessani rupesin oikein miettimään, että koska olen viimeksi tehnyt kirjoneuletta ja tulin siihen tulokseen että vuosien 1993-1995 aikana taistelin valmiiksi Sirkka Könösen kuusipaidan, joka vei multa kokonaan neulomishalut moneksi vuodeksi. Onneksi paidasta on kuva olemassa:


 (Huomatkaa taustalla äitini mulle tekemä ryijy! Se on Hulda Potilan suunnittelema "Jäärä".)

Kirjoneulepipon lisäksi neuloin jämälangoista 3 muuta pipoa. Nämä kolme on neulottu sekalaisista langoista, joita on käytetty aina 1, 2 tai 3 kerrallaan, riippuen paksuudesta. Suurin osa langoista on tosi vanhoja ja vyötteettömiä, joten en tiedä mitä ovat, villaa ja sekoitteita kuitenkin. Neuloin luonnonvalkoisen kutosen puikoilla, mustassa oli puikkoina sekä kutoset että neloset ja sininen on kokonaan nelosilla.




Musta pipo painaa 95 grammaa


Luonnonvalkoinen pipo painaa 88 grammaa


Sinikirjava pipo painaa 78 grammaa
Lisäksi loppuvuonna valmistui vielä muutamat sukat lopuista paksuista sukkalangoistani.

Adlibriksen Socki-lankaa oli jäljellä vielä 2 kerää värissä Mountain Grey, ja siitä valmistui kolmosen puikoilla kaksi paria sukkia. Ekaa paria aloittaessani purin ja pyörittelin keriä pitkään, enkä millään löytänyt samaa kohtaa, vaan lopulta luovutin ja aloin neuloa sukkia eriparisiksi. Kun varret oli jo neulottu, selvisi, että kerät olikin jostain syystä keritty eri suuntiin. Tein ekat sukat valmiiksi ja toisia aloittaessani lähdin toisen kerän eri suunnasta jolloin sain saman aloituskohdan. Ihan samanlaiset ei toisetkaan ole, koska langassa oli solmu ja väri jatkui vähän eri kohdasta. Mutta mitäpä se haittaa!




Pidemmät painaa 106 grammaa


Lyhyemmät painaa 99 grammaa


Tummanpunaisen seiskaveikan jämästä sain vielä lyhytvartiset sukat: nämä painavat 76 grammaa.

Vaaleansinisen ja vaaleanpunaisen Pirta-langan loput käytin tällaisiin sukkiin:


Painoa 92 grammaa.

Lopusta Pirtasta ja Seiskaveikasta aloin vielä varrettomia kesäsukkia, mutta lanka loppui pikkuisen kesken ja jouduin jatkamaan valkoisella (kaksinkertaisella) Regialla.


Nämä painavat 73 grammaa. 

Tässä lopuksi vähän vuodenvaihteen tilastoa:  

Neuloin vuonna 2017 ihan hullun lailla, sukkia ja lisää sukkia ja ihan kohtuullisen paljon muutakin.  Jyväskylän neulefestarit jotenkin innoitti vielä lisää, hiukan tuli opeteltua uuttakin, vaikka enimmäkseen neuloinkin tuttua perussukkaa telkkaa katsellessa. Neuloin sukkia ja töppösiä yhteensä 48 paria, lisäksi 14 pipoa, 4 huivia, 4 kauluria tai huivi/kauluria, 2 pikkuponchoa, 2 ranteenlämmittimet, tunikan, takin, topin, hupun sekä yhden kaulakorun.  Yhteensä näistä kertyi 79 työtä ja 9053 grammaa kulutettua lankaa.

Vuoden 2018 neulomissuunnitelmissa on kuluttaa vanhoja lankoja pois ja neuloa isompia töitä - sukkalankoja ei tällä hetkellä varastossani ole kuin hiukan ohutta Regiaa sekä kashmiria sisältävää unisukkalankaa.

Alkuvuodesta olen nyt neulonut liki 11 vuotta sitten Tallinnasta ostamastani langasta tunikaa. Kaapissa löytyy tuoreempia lankoja muutamaan muuhun puseroon tai jakkuun, sekä aika ihania huivilankoja. Sekä paljon lisää niitä sekalaisia jämälankoja, joista ehkä joku päivä innostun taas väsäämään pipoja tai huiveja tai ties mitä - sukkiin ne eivät kelpaa…

 Tässäpä taas tällä erää, alkavana vuonna yritän kirjoitella tänne hieman useammin, sikäli kun jotain valmistuu. Sekä panostaa vähän valokuvaamiseenkin…

 Oikein ihanaa uutta vuotta!

2 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Oletpa saanutkin paljon aikaan. Kirjoneuleet ovat kivoja ja kauniita. Minäkin innostuin nyt tekemaan kirjoneulesukkia sairasloman aikana. Oli pakko levätä kipeän lonkan vuoksi ja mikäs sen ihanampaa kuin kilisyttää neulepuikkoja. Mukavaa alkanutta vuotta sinullekin.

iso gnu kirjoitti...

Paljon olet ehtinyt neuloa viime vuonna ja kuluttanut melkoisen määrän lankaa. Nostan pipoani. ;)

Hyvää uutta alaknutta vuotta! Nähdäänkö kesän festareilla?