sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Syksyisiä kuulumisia

Tässä tulee taas mammuttipostaus tänä vuonna neulomistani tuotteista. Nämä eivät ole aikajärjestyksessä, vaan lajeittain. 

Innostuin kesällä neulomaan jakkuja kolme kappaletta, ja kerron niistä ensin. Kuvat on aika surkeita, mutta saa niistä jotain tolkkua, millaisista vaatteista on kyse.



Neuloin Teetee Bamboo & Co -langasta ylhäältä alas kaarrokejakun. Näin vähän vastaavanlaisen kuvan jossain päin nettiä, mutta en käyttänyt ohjetta vaan tein omasta päästä. Muutin kuvat harmaasävyiksi, jotta niistä saa edes jotain selvää, lanka on siis mustaa. 


Neuloin jakun kolmepuolikkaan puikoilla ja lankaa kului 423 grammaa.   

Tykkäsin mallista niin paljon, että aloitin saman tien samanlaisen vihreästä Sublime Lustrous -langasta.


Tämä toinen versio on neulottu nelosen puikoilla ja painaa 310 grammaa. 




Jatkoin takkien tekemistä ja neuloin lilahtavan ruskeasta Jussista hupputakin, jossa on pikkulettisomisteita. 


Tähän vitosen puikoilla neulottuun jakkuun kului lankaa 702 grammaa. 


Olen neulonut myös yhden pienen ponchon. Lankana on ihana pehmoinen Adriafil Sierra Andina Alpakka, jota sain ystävältäni keväällä. Hartianlämmitin painaa 147 grammaa, ja on neulottu nelosilla. 


Sitten Sukkaosastolle: 

Novitan Seiskaveikkaa, Mökki-sarjan väri Koivu, kolmosilla neulottu ja painoa 86 grammaa.


Oranssi Seitsemän veljestä, kolmosen puikot ja 145 grammaa.



Vaaleanpunainen Seiskaveikka, kolmoset ja 188 grammaa, toiset lyhyemmät 105 grammaa.


Sitten muutamat kevättalvella neulotut jämälankasukat, Seiskaveikkaa ja kolmosen puikot:


114 grammaa


115 grammaa


109 grammaa


103 grammaa, varsi pikkupalmikkoa.

Nallea, puikot kaksipuolikkaat: 


54 grammaa.

Jotta en mene itse sekaisin näiden tekeleideni kanssa, jatkan juttua toisessa postauksessa. Kerron kuitenkin ensin langanostolakostani:

Olin avaamatta kukkaroani lankakaupassa noin vuoden, kaksi kuukautta ja kaksi viikkoa, eli 438 päivää. Viime viikolla kävin ostamassa lankoja, jotka osittain olivat tilaustöihin, mutta ostin sitten samalla omaksikin ilokseni. Tuon reilun vuoden aikana tulin huomaamaan, että pystyin jopa käymään Karmaluksissa nauha ja helmiostoksilla ilman (tarpeettomia) lankahimoja. Toki sain lankoja, tilaustöitä varten ja muutenkin, mutta ostolakko oli ihan terveellinen.

Mutta palaan pian asiaan, monta valmistunutta neuletta ja ompelusta jäi vielä esittelemättä.

Ei kommentteja: