sunnuntai 2. maaliskuuta 2008

Ampiaissukat

Tämmöiset sukat sain vielä noista vanhoista keltaisista ja ruskeista langoista neulottua.



Tein siten, että neuloin ensin ruskealla pari kierrosta vartta, sitten kantapää ja jalkaterää raidallisena niin paljon kuin kahtia jaetusta ruskeasta riitti. Sitten olikin jo kärkikavennuksen paikka. Lankaa riitti yllättäen suunnilleen normaaleihin varsiin. Sukat painaa 78 grammaa.

Koska langat on ikivanhoja eikä ollut tietoa niiden materiaalikoostumuksesta, tein polttokokeen ennen kuin aloitin sukkia. Testini mukaan langoissa on mukana tekokuitua, joten niiden pitäisi olla riittävän kestäviä sukkalangoiksi, mutta pitää muistaa kumminkin pestä ne villapesussa varmuuden vuoksi. Seiskaveikka on siitä ihanaa lankaa, että siitä neulotut sukat voi heittää normaaliin nelikymppiseen pesuun.

Nämä sukat valmistuivat jo eilen, joten maaliskuun saldo aukesi ihan mukavan aikaisin, mutta tänään en ole edes miettinyt minkä langan seuraavaksi otan puikoilleni. Se on kumminkin varmaa, että noita muinaismuistoja aion käyttää edelleen…

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ne ampiaissukat on vaan niin tosi hienot ja söötit!!! Kiitos viimeisestä!
Terveisin Neiti A