keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Kamelilankaa

Viimeistelin maanantaina toista kuukautta kesken olleen neuletakin, eli ompelin kappaleet kasaan ja virkkasin etureunaan kaitaleen. Kuten kuvasta näkyy, sopivia nappeja mulla ei ollut (kookospähkinänkuoresta tehdyt oli liian vaaleat), mutta vein silti takin äidilleni sovitettavaksi ja sille tielle tuo tekele sitten jäikin. Äiti lupasi itse hommata ja ommella napit siihen, joten mun osalta takki on valmis.

Tässä hätäisesti napattu kuva:



Takki on neulottu Novitan Came-langasta, joka pitää sisällään villan lisäksi kamelia. Tosi ihanan kevyt ja silti lämmin neule, painaa 395 grammaa. Neuloin vitosen puikoilla, on pikkuisen liian harvaa, mutta mukavan tuntuista. Lankaa jäi vielä aika paljon, ei ihan samanlaiseen takkiin, mutta aattelin että jospa saisin vaikka jonkun lyhythihaisen, tai edes liivin itselleni. Täytyy tehdä ylhäältä alas, että saa niin pitkän kuin lankaa riittää.

Ennen sitä liiviä on kuitenkin vuorossa Cloud-jakun valmistaminen, siitä puuttuu enää hihat, kaulus ja etureunat. Saa nähdä tuleeko hamsterikuussa valmiiksi!

Ei kommentteja: