sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Kesäisiä värejä

Olen vihdoin saanut pari käsityötä valmiiksi, joten tässä seuraa siis raporttia niistä.

Ensinnäkin keltaiset sukat Stepistä. Ne painavat 48 grammaa ja ovat kaksipuolikkailla bambupuikoilla neulotut, suunnilleen omaa kokoani. Perussukkaa kesäisen värisestä langasta.


Sitten valmistui lopulta myös se punainen Luksus Cloud -takki. Tuo bambu-villalanka on tosi ihanan liukasta neulottavaa, tosi kivaa tehdä, mutta jostain syystä työ jäi keväällä pikkusta vaille valmiiksi. Nyt kun oltiin menossa vanhempieni luona käymään, päätin, että se takki on saatava sovituskuntoon ja edellisenä iltana neuloin vielä etureunan kaitaleita. Takki oli just hyvän kokoinen äitille, ja tämmöiseltä se näyttää:

Tarkkasilmäiset saattavat huomata, että kuvassa napit on irrallaan! Joo, oli siinä langanpäätkin päättelemättä, kun sen jätin saajalle, mutta ei varmaan mennyt paria tuntia lähdöstäni kun takki oli valmis. Monet neulojat (mun lisäks) kaipaavat päättelykeijua, mutta voin kertoa että se asuu mun äidin luona :D

Takki on neulottu nelosen puikoilla ja se painaa 525 grammaa. Laitan tähän vielä lähikuvan helma- ja hihansuuresorien yläpuolelle neulotuista reikäraidoista. Simppeli juttu, mutta somistaa perustakkia ihan mukavasti.

Eipä tässä muuta – tai no jos yksi kukkakuva sunnuntai-illan kaunistukseksi!

2 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Nätit sukat ja hyvännäköinen neuletakki. :)

Sartsa kirjoitti...

Tosiaankin kivan väriset sukat. Aiemmin tehdyn työn restaurointi ei oo kaikkein mukavimpia hommia, mut olet silti saanu homman tehtyä.