perjantai 30. lokakuuta 2009

Päänlämmitinsatoa ja muuta…

Neuloin eilen välityökseni pipon Lankamaailma Nordiasta kaupanpäällisiksi saadusta Hjerte Bouckle -langasta.




Aloitin neulomisen keskeltä (nelosen puikoilla), lisäilin joka puikon alussa niin kauan kunnes silmukoita oli 60 ja sitten neuloin niin pitkälle kuin lankaa riitti. Pipo painaa tasan 50 grammaa. Olen aiemmin neulonut eri bukleelangoista pipoja, huiveja ja paitojakin, mutta tämä oli kyllä kaikkein takkuisinta neulottavaa mitä muistan. Nyt mun bukleekiintiöni on täynnä, kerta kaikkiaan.

Tai siis, mukavan pehmoinen päähine tuosta tuli, eikä se kutita, eli kyllä mä sitä lenkkipipona varmasti käytän (vaikkei se kovin hääppöiseltä näytäkään). Mutta tulipahan neulottua pois tuo lahjalanka, muuten se olisi hautautunut sekalankalaatikkoni pohjalle.

Koska tuo pipokuva ei ole kummoinenkaan katsottava, niin laitanpa tähän vielä kuvan meidän lenkkipolulta muutaman viikon takaa. Tänään maisema oli jo aivan erilainen.





Tänään aloitin sitten niitä sormikkaita, olen neulonut kohta jo molemmat varret, sitten alkaa peukkukiilat. Sitten olen neulonut vähän mallitilkkua Kidsilk-jakkua varten, mutta en ole päässyt itseni kanssa yksimielisyyteen siitä, miten tekisin neuleen reunat…

Mutta eipä tässä muuta kuin kiitän kommenteista, tykkään itsekin tuosta Maija-peitostani oikein kovasti, kyllä se oli vaivansa arvoinen projekti. Niin, ja oikein hyvää Pyhäinpäivää!

2 kommenttia:

Goji kirjoitti...

Vau, hieno pipo!

MariL kirjoitti...

Kiva pipo! :) Minäkin tein jostain tuon tyyppisestä ja itse asiassa melkein samanvärisestäkin langasta vuosi sitten pipon, ja vaikka olikin takkuista tehdä, niin lämmin se ainakin on. :) Tänä syksynä vaan en ehtinyt sitä käyttää, kun niin äkkiä kylmeni ilmat, että siirryin suoraan kesätakista toppatakkiin, ja tuon pipon tein nimenomaan syystakin kanssa käytettäväksi. Vaan tulee niitä syksyjä tulevinakin vuosina. :)

Hyvää pyhäinpäivää! :)