perjantai 30. heinäkuuta 2010

Kesätunika ja syksylankaa

Ostin huhtikuussa langat kesätunikaa varten ja sainpas kuin sainkin sen valmiiksi ennen syksyä. Ei ole kauheesti huvittanut neuloa koko kesänä – keskeneräiset työni ei ole innostaneet enkä ole helteellä jaksanut uusiakaan töitä aloittaa.



Tässä on nyt sitten kuva Muskat-puuvillalangasta neulotusta tunikasta. Kuvassa sävyt ei ole ihan oikein, oikeasti sopivat paremmin yhteen.

Tunika painaa 377 grammaa, neuloin sen 3,5 puikoilla ja virkkasin kädentiet ja pääntien kolmosen koukulla. Tein tuon vaatteen niin, että neuloin keskivärisellä langalla ensin helmineuletta haluamani levyisen ja just rinnan alle sopivan pituisen kaitaleen, jonka ompelin renkaaksi. Sitten poimin silmukat ja neuloin vaalealla yläosan ja sitten tummalla alaosan. Helmaan tein levitykset niin että sivuille tulisi kulmat. Yläosasta en meinannut osata päättää, että tekisinkö pikkuset hihat, mutta koska lankaa oli sen verran vähän, niin päätin vain virkata reunaan pylväitä. Kädenteillä on 2 ja pääntiellä 3 kierrosta pylväitä. Saa nähdä sitten onko tälle tänä kesänä enää käyttöä vai joko syksy alkaa…

Tämä tunika onkin sitten ainoa valmistunut työ heinäkuussa, aika pieneksi jäi saldo, mutta ei kumminkaan onneksi nollille. Välillä nimittäin en tykännyt tuosta tunikasta yhtään ja meinasin purkaa koko tekeleen. Mutta koska en keksinyt mitä noista langoista muutakaan tekisin, niin jatkoin sitten sitkeästi ja on kai sitä hullumpiakin tekeleitä tullut valmiiksi asti väkerrettyä.

Lankaakin tuli heinäkuussa lopulta ostettua. Marketeissa onnistuin käveleen aika monta kertaa lankatarjousten ohi, vaikka toisaalta olisi mieli tehnyt jotain ostaakin. Tyhjin käsin selvisin myös Vihreästä Vyyhdistä sekä Soukan Menitasta. Menitasta tultuani tosin pohdin että olenko kipeä vai parantunut langanostotaudista. No. Ogelista sitten tulikin ostettua jonkin verran, kun sinne varta vasten lähdettiin koska alennuksen sai kaikista langoista.


Mulla oli aika tarkka mielikuva millaista lankaa olisin halunnut seuraavaan projektiini, mutta ostin sitten kumminkin Jannea, vaikka se onkin vähän villaisempaa kuin olin aatellut. Luumunvioletti väri on just mitä halusin ja langan paksuuskin sopiva niin eilen aloitetusta liivistä tulee sitten vain hiukan talvisempi kuin alun perin meinasin. Jannea on kummiskin tosi kiva neuloa puuvillojen ja nauhalankojen jälkeen.

Ostin Jannea 9 kerää, teen siitä ylhäältä alaspäin niin pitkän liivin kuin tulee. Lisäksi ostin yhden kerän Trekking xxl –sukkalankaa, joka oli niin mun väristä.
Kaupanpäälliskorista valitsin mustan Perle-kerän, jossa on lankaan ujutettu kirkkaita helmiä.


Muuten kesä onkin mennyt melkein tuulettimen alla lepäillessä, näin kuumalla ei ole jaksanut paljon mitään. Pari lyhyttä reissua kotimaassa tuli tehtyä ja vähän lueskeltua askartelu- ja ompelukirjallisuutta tulevaan työhön valmistautuessa.


Ai niin, ostin kengät:

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihqut kengät ja tunikakin on kivan näköinen. Kiitti vielä siitä punaisesta! Mukavia loman rippeitä!
T. i@

Hepsi kirjoitti...

Kivan näköinen tunika!
Kesä on todella mennyt vain yrittäen pitää itsensä mahdollisimman viileänä. Se on vaan ollut tosi vaikeata! =)
Ihanat kengät!

MariL kirjoitti...

Nätti tunika! :)