tiistai 18. lokakuuta 2016

Tervehdys pitkästä aikaa

En millään meinannut päästä enää koko Bloggeriin, kun on niin pitkä aika viime päivityksestä. Mutta nyt lopulta onnistuin ja päivitän nyt kuluneen yli puolen vuoden aikana valmistuneet käsityöt. Sukkiahan ne melkein kaikki ovat, niitä tulee tikuteltua telkkaa katsoessa. Tosin kevätpuolella meni useampi kuukausi, ettei yhtään neuletta valmistunut.

Tässä siis kuvat ja perustiedot:

Neuloin lähes kaikki seiskaveikat ja Jannen jämät sukiksi. Kaikki ne ovat kolmosen puikoilla ja 48-44 silmukalla neulottuja, ja noin 38-40 kokoiseen jalkaan sopivia. Jotkut tuli vähän nätimpiä, ja joukossa on kyllä aika rumiakin, jos totta puhutaan. Tässä siis sekalaisessa järjestyksessä.








Nämä kaikki 8 paria ovat siis seiskaveikkaa - osa tosi vanhaa, osa ihan uutta väriä. Seuraavat raitasukat ovat Regian Fresh & Uni - lankaa ja toisen parin harmaa terä on Jannea. 



Myös nämä vihreät ovat regian Fresh & Unia. 


Töppösiä joudin kantapäästä vähän jatkamaan tummanvihreällä Seiskaveikalla.

 

 Nämä seuraavat ovat puolestaan Fortissimaa.


Pipo ja kauluri on neulottu kaksinkertaisesta Pick-a-sock -langasta, jota ostin pari kolme vuotta sitten Päivölässä. Kumamssakin on 100 silmukkaa, mutta pipo on neulottu kolmosen ja kauluri vitosen puikoilla.



Palatossut ja pipo on neulottu Refian Fluormaniasta sekä harmaasta Jannesta kolmosen puikoilla kumpikin.



Näiden valmistuneiden kutimien lisäksi olen neulonut kyllä muutakin, mutta en ole saanut valmiiksi. Lisäksi ompelin viime talvena 3 takkia, mutta niistä on toistaiseksi vain niin kehnoja kuvia, että jääkööt julkaisematta ainakin nyt. Ompelukärpänen puraisi viime talvena aika kovasti, ja ehdin vielä leikatakin yhtä sun toista, mutta sitten olin vähän pitempään sairaana ja homma jäi. Pitäisi joku päivä tosissaan virittää ompelukone esille ja tehdä ainakin jo valmiiksi leikattu kevyttoppatakki, ja ehkäpä mustat farkutkin...

Terveisiä ja oikein ihanaa syksyn jatkoa, jos joku tänne blogiin vielä eksyy!

2 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Olet ollut kyllä huippuahkerana. Upeita neuleita olet saanut aikaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ihania kaikki ja osa on tosi tutun näköisiä ;) Kiitos!
t. i@