lauantai 29. maaliskuuta 2008

Vähän uutta lankaa...



Kävin tänään Prismassa ja tuhlasin 6 euroa lankoihin! Tuo seiskaveikkakerä on just mun punaista ja se haluaa valelettisukiksi, ja sitten nuo Kolibrit halusivat keväiseksi, kutittamattomaksi pipoksi ja kauluriksi. Kerkisin jo aloittaa pipoa kun yhtäkkiä muistin, että tapanahan on blogata ostetut langat heti! Tässä on siis noin 300 grammaa uutta lankaa.

Sitten muuta asiaa: Olen saanut neulottua sen Susanna-huivin valmiiksi, mutta kukaan ei ole päätellyt sitä, joten ei siis vielä kuvaakaan. Yritän kumminkin saada sen maaliskuun puolelle – muutama langanpää ja valokuva – eiköhän luulisi onnistuvan!

Kässyrintamalla on ollut tosi hiljaista viime aikoina. Jonkin verran olen neulonut sitä helmikuun alussa aloitettua tummanvihreää villatakkia. Tummansinistä cottonviscose-jakkuakin on noin neljä senttiä, mutta jätin sen hetkeksi sivuun, kun käsien iho meni yhtäkkiä ihan rikki. Siis yhtenä iltana neuloin sitä jakkua, ja seuraavana päivänä kaikki sormenpäät oli ihan auki – pahaa pelkään että siinä väriaineessa on jotain mille olen oikeasti allerginen (enkä olekaan syyttä karttanut tummansinistä viime vuodet). Nyt kädet on niin karheatkin, ettei siihen lankaan voisi senkään vuoksi koskea, mutta sitten kun iho tuosta paranee niin kokeilen uudestaan, josko syy on siinä langassa. Olis kyllä harmi, sillä tekisi niin mieli sitä asua, jonka tuosta langasta olen suunnitellut. Se alkaa kumminkin olla selvää, että vapuksi se ei valmistu – kolmosen puikot ja kaikki… Niin oli mulla kyllä uudet Addin metalliset puikotkin, mutta ei ne ole mun ekat Addit , joten en kyllä heti puikkoja syyttäisi…

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

... ei varmaankaan mikään ihme vaikka olisit siniselle värille allerginen - muistelen kuulleeni, että juuri sininen olisi yleisimmin allergisoiva väri... Toivottavasti keksit mikä allergisen reaktion aiheutti niin voi sitten välttämällä sitä elää sormet ehjinä...