sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Sukkia, sukkia, enemmän sukkia…



Tässä kuvassa poseeraa syyskuun puolella valmistunut jättiraitasukkapari (72 grammaa) yhdessä tänään valmistuneen vihreäraitaisen miestensukkaparin (120 grammaa) kanssa. Tuskin niistä sen enempää kannattaa edes kertoa – no, kolmosilla neulotut kummatkin ja punaharmaissa on 40 silmukkaa, vihreissä 48. Siinä ne tärkeimmät.

Tänään neuloin myös Fortissima-sukkia, yhden varren verran. Edelliselle aloitukselle kävi nimittäin niin, että ensin neuloin jotain 7 senttiä vartta. Sitten totesin, että ainakin mulle se oli vähän liian pientä, mutta sen sijaan se tuntui aika mukavalta ranteeseeni, ja aattelin, että teenkin hanskat. Peukkukiilan valmistuttua totesin, että ei sittenkään ja vedin koko aloituksen surutta kerälle. Tänään sitten aloitin uudelleen, muutama silmukka enemmän leveyttä varteen ja nyt sillä sukanvarrella on pituuttakin jo mieleiseni määrä…

Ai niin, vihreitten sukkien valmistumisen myötä lankavarastoni keveni muutaman gramman alle yhdeksän kilon! Meinaan kuitenkin päivittää sivupalkin lankalistan vasta huomisen Korian-reissun jälkeen – veikkaan, että sitten lankaa on taas ainakin kymmenen kiloa…

Syyskuun tilannekatsaus kertoo seuraavaa: neuloin 11 tuotetta, yhteensä kulutin 2371 grammaa lankaa, tosin niistä kolme painavinta, eli langasta aika suuri osa, tuli tehtyä neulekoneella. Tavoitteeni olisi kuitenkin saada tänä talvena kaikki vanhat vuosikertalankani kulutettua tavalla tai toisella, en millään jaksaisi enää varastoida niitä, kun mieli kumminkin tekee uusia laatuja ja värisävyjä…

Ei kommentteja: