lauantai 22. marraskuuta 2008

Sata grammaa

Viime postauksen jälkeen olen saanut kulutettua sata grammaa lankaa. Tai no, olen kuluttanut enemmänkin, mutta en saanut vielä muuta valmiiksi asti. Nimittäin mun laskelmissa keskeneräisen työn grammat on vielä lankavarastoa, sillä ei vielä ole varmaa tuleeko työ ikinä valmiiksi vai palaako tekele kerälle. Sitäkin tapahtuu aika usein.



Nämä torstaina valmistuneet Step-sukat pääsivät heti käyttöön, halusin testata, miltä tämä jalkoja voiteleva sukkalanka tuntuu käytössä. Kivalta tuntuu, paitsi että ovat mielestäni kyllä tavallisia villasukkia liukkaammat. Nämä sukat on neulottu kakspuolikkailla bambupuikoilla ja silmukoita on 48.



Sitten neuloin parina iltana pipon lilasta bukleelangasta. Pipo on tehty kutosen puikoilla keskeltä aloittaen ja silmukoita on 60. Tästä ei tullut mitään tiukkapipon päähinettä, mulle ainakin tämä on hiukan liian iso. Lankaa kului pipoon 54 grammaa, lopusta aion neuloa jossain vaiheessa huivin tai hupukkeen.

Nyt mulla on puikoilla vaihteeksi pätkävärjättyä sukkalankaa – Crazya, jota ostin pari viikkoa sitten. Ja tulossa on sukkia – tokan kantapäässä jo mennään.

Piti vielä mainita, että sain Heiskalta hienon tunnustuksen. Mun on vaan tunnustettava, etten ole vieläkään opetellut noitten plakaattien liittämistä blogiini. En kyllä käsitä miksi se on niin paljon vaikeempaa kuin tavallisten kuvien laittaminen. Mutta Kiitoksia oikein kovasti, Heiska! Enkä nyt laita itse sitä eteenpäin, koska kaikki suosikkibloggaajani on tainneet jo saada samanlaiset.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nopsa neuloja olet, kun taas täällä ob valmista!
Mielenkiinnolla odotan, millaista pintaa siitä Crazy-langasta tulee.

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hienosti olet saanut identtiset raidat sukkiin :).