lauantai 6. kesäkuuta 2009

Kesäkuuta…



Niin se aika vaan mennä vierähtää, kesäkuu on jo pitkällä, joten eiköhän olisi aika vähän päivittää blogiakin. Viime aikoina täällä on ollut tosi hiljaista, kun ei kässyrintamalla ole ollut oikein mitään raportoitavaa.

Töissä oli tosi kiirettä, tahti senkun kiihtyi toukokuun loppua kohti huipentuakseen sitten ihaniin kevätjuhliin, jossa kauniit neitoset omatekemissä mekoissaan sekä yksi nuorimies saivat todistukset ja pääsivät maailmalle! Opekin sai kukkia ja ihania lahjoja ja parin siivouspäivän jälkeen pääsi myös ansaitulle kesälomalle. Kakkoskoti tuli tyhjennettyä ja avain luovutettua vuokraisännälle, joten nyt olen sitten taas ihan oikeasti kokonaan kotona nauttimassa tästä hieman vetisestä Suomen suvesta.

Viime kuukausina en ole paljoa ennättänyt/jaksanut tehdä käsitöitäkään, sen verran rankkaa oli, että vapaa-aika meni netissä notkuessa tai nukkuen. Toukokuun valmistuneitten käsitöiden saldoon sain ainoastaan yhden työn, sen keltaisen 285 grammaa painavan ketjusilmukkahuivin. Olen kyllä neulonut yhdet sukat, mutta niitä ei ole päätelty sekä virkannut Bambino-peittoa, mutta se on vielä aika pahasti kesken. Ja se äitini neuletakki on edelleen saumausta ja etureunoja vaille. Eli jos tästä nyt piristyisin kässyrintamalla, niin kesäkuulle olisi luvassa saldoa aika helposti. Jos ja jos...

Ai niin, yksi juttu vielä, ne langat!

Pärnussa en jaksanut innostua ostamaan mitään, tai sikäläisissä lankakaupoissa ei ollut onneksi kovin suuria houkutuksia, mutta Tallinnan Sadamarketista mukaan tarttui pari liukuvärjättyä vyyhtiä. Punavihreä painaa 185 g ja siniruskea 200 g. Kukahan kerisi ne, että pääsisin aloittaan revontulta tai jotain muuta ihanaa huivia!

1 kommentti:

Hepsi kirjoitti...

Ihanan värisiä lankoja!

Meillä käy helposti niin, että kunhan minä vaan virittelen laitteet ja laitan vyyhdin siihen, niin armas mies pyörittää kerijälaitetta ihan ohi mennessään. =) Just äskenkin tuo keri yhden vironvillan kauniiksi keräksi! Kokeiles, onnistuukos teillä kans!

Mutta oikein mukavaa oloa koto-kotona oman kullan kainalossa!