torstai 29. lokakuuta 2009

Maija-peitto

Neljän viikon ahkeran virkkaamisen jälkeen sain eilen Maija-peittoni valmiiksi!



Tämä peitto painaa 1279 grammaa ja on virkattu kolmepuolikkaalla koukulla Maija-langasta. (Koska olen mahdottoman huono keksimään nimiä käsitöilleni, niin nimeän ne yleensä yksinkertaisesti langan mukaan.)

Tämä on ollut ainoa käsityö, jota olen lokakuussa tehnyt, koska halusin sen mahdollisimman pian uutta, tummanruskeaa sohvaamme somistamaan ja tarvittaessa lämmittämään telkkarinkatselijoita. Isoäidinneliötten virkkaaminen on mukavaa ja addiktoivaa puuhaa ja suunnitelmissani on virkata vielä ainakin yksi peitto vaaleista jämälangoistani, mutta enää en rupea näin isoon hommaan urakalla – neliöitten kanssa pitäisi kyllä vuorotella jotain toista käsityötä. Olisihan mulla nytkin ollut pari keskeneräistä ja pari kolme puikoille pääsyä odottavaa työtä, ja viime viikolla melkein jo aloitinkin uutta hommaa, mutta sitten olisi voinut käydä niin nolosti, ettei lokakuussa olisikaan valmistunut yhtään työtä, enkä millään halunnut neuletilastoihini nollasaldoista kuukautta.

Tänään tuli sitten hetki, jolloin piti saada äkkiä uusi neule käsiin, joten nappasin puikot ja Lankamaailma Nordiasta kaupan päälle saamani vihreän Hjerte Bouckle -kerän ja aloin tehdä keskeltä aloitettua pipoa. Saa nähdä saanko tuon pikahomman vielä lokakuun saldoon vai innostunko kumminkin aloittamaan jotain vähän isompaa ennen tuon valmistumista. Tosi takkuista neulottavaa tuo bukleelanka, ehkä pistelen sen äkkiä pois alta…

6 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Onpa tyylikäs peitto! :)

Niina kirjoitti...

Oi kuinka hieno!! Ja varmaan valtava urakka..
*Kumarrus*

Anonyymi kirjoitti...

VAU! Ihana peitto. Kovan työn olet tehnyt. Ollappa kotisohvalla TV:n ääressä peiton alla.

Terkuin Nina iltavuorosta

Fee- kirjoitti...

Todella kaunis peitto!

Hepsi kirjoitti...

Kaunis peitto, aivan ihana!
Näillä näkymin paitapaja on täällä lauantaina, 6. helmikuuta. Toivottavasti pääset tulemaan!

Anonyymi kirjoitti...

Vautsi! Upee!!!
T. i@