lauantai 24. tammikuuta 2009

Valmiit sukat ja pipolankaa...

Nyt tuli taas niin hieno otsikko, että jos ei mielikuvitus tuosta parane, niin alan numeroimaan viestini :D

Joo. Tammikuukin alkaa jo lähestyä loppuaan ja pian alkaa helmi- eli hamsterikuu! Tai no, onhan tässä vielä viikko aikaa saattaa valmiiksi keskeneräisiä töitä, että pääsisi sitten hamsteroimaan puhtaalta pöydältä. Hamsterikuhun olen valmistautunut myös hamstraamalla yhdet pipolangat ja toiset vielä aion ostaa, kunhan vaan osuu kohdalle. Eli sitä turkoosia Huopasta aion kerän ostaa, vaikka eilen ostinkin yhdet muut pipolangat.

Olin eilen vähän kiertelemässä Porvoota, pääkohteenani tietysti uuteen osoitteeseen joku aika sitten muuttanut lankakauppa. Tosi ihana paikka, siellä olisi voinut viettää aikaa vaikka kuinka kauan, mutta ostaa en raaskinut paljon mitään. Ostin kerän punaista Smartia ja toisen samanvärisen, mutta tweed-nyppylöillä varustetun. Aion neuloa niistä kaksinkertaisena lämpöisen pipon heti helmikuun ekana päivänä.

Tässä nuo Smartit:



Mieli olisi tehnyt ostaa sieltä tarjouslaarista myös hempeän punaista Kamenaa, mutta jätin sen kumminkin kiltisti kauppaan, koska a) olen päättänyt olla ostamatta lankaa, jolle ei ole selvää käyttötarkoitusta mielessä (vaikka olis kuinka ihqua ja halpaa) b) halusin säästää muutamassa muussa asiassa, että sain itseltäni luvan ostaa tämän Marimekon laukun (mustana).

Pyörittelin käsissäni pitkään myös sitä paksumpaa Steppiä, keltakirjavaa kerää, mutta siinäkin nuukuus voitti: mun sukka- ja sukkalankavarastoni lisäksi ei todellakaan tarvita yli 18 euroa maksavaa uutta kerää! Onhan siinä kerässä paljon metrejä ja grammojakin, mutta silti hinta on aika huikea!

On täällä taas jotain valmistunutkin: toinen jokseenkin samanlainen pari Trekking Hand Art langasta tehtyjä sukkia. Se eka pari valmistui jotain pari viikkoa sitten. Nämä kakspuolikkailla neulotut perussukat painaa 45 grammaa (vartta on hiukan enemmän kuin ekoissa), vielä jäi 16 grammaa lankaa johonkin jämäjutskaan.



Sitten olen neulonut bussissa yksiä sukkia ja viikolla telkkaa katsoessa sitä tummanvihreää ufo-tunikaa. Olen saanut siinä miehustan kainaloihin ja aloitin hihaakin jo, mutta en kyllä yhtään tiedä tykkäänkö koko tekeleestä. Sitä lankaa on aika ikävä neuloa, kun se on niin liukasta, että heti kun ote herpaantuu, luiskahtaa muutama silmukka puikoilta. Sen vuoksi päätin, että teen sitkeästi tuon tunikan valmiiksi, enkä suunnittele siitä langasta mitään vaikeampaa (melkein vedin sen tekeleen jo kerälle, mutta sitten muutin mieleni viime tipassa). Se lankahan on jotain halpaa tuntematonta sekoitetta Menitan Outletistä joskus toissakesänä. Ihan älyttämän riittoisaa, neuloin siitä viime keväänä jakun ja langasta kului silloin jotain kolmasosa.

Nyt mulla on aikomus ruveta ompeleen sen kamelitakin saumoja, että saisin senkin tammikuun saldoon. Se on moro! (Päivitän tuon sivupalkin vaikka kuun vaihteessa.)

Ei kommentteja: