sunnuntai 11. maaliskuuta 2007

HItaasti mutta varmasti

En ole vieläkään saanut mitään valmiiksi helmikuun jälkeen.
Perjantaina ja lauantaina neuloin jonkin verran pronssihuiviani - yhden kerän verran. Langoista on nyt käytetty puolet. Luulisin, että ihan kaikkia keriä ei tähän huiviin kannata neuloa, lanka on sen verran painavaa, että tulee varmaan liian pitkä ja hankala. Mutta sitten mulle jää taas pari outoa kerää yli - pitää varmaan seuraavalla Tallinnanreissulla (joskus kesällä) katsoa, jos vaikka samaa lankaa olisi jossain muussa värissä. En oikein keksi mitä muutakaan yhdistäisin tuollaiseen viskoosisekoitteeseen.
Tänään jatkoin taas valkoista Fifiä. Siis otin sen nyt vuorostaan junatyöksi, ja pari kerrosta neulottuani kerän sisältä tuli sellainen sotkukasa, että mulla meni tunnin verran sen selvittämiseen. Ei siis kovin montaa kerrosta syntynyt - Fifi on jo niin isokin, että kerroksella on vähän päälle 200 silmukkaa. Mutta aion jatkaa vielä aika paljon.
Hamsterikisan pudotuspeli jatkuu, vähän tekis jo mieli mennä etsimään joitain erikoislankoja, mutta yritän vielä kestää - ei kai ne kauniit langat maailmasta lopu!

Ei kommentteja: