torstai 14. tammikuuta 2010

Lisää pipoja

Tein vielä kaksi pipoa lisää, luonnonvalkoisia tällä kertaa.
'
Tähän ekaan otin kaksinkertaisen langan, seiskaveikkaa siis, 64 silmukkaa ja vitosen puikot. Mallin kehitin ihan hatusta sitä mukaa kun työ edistyi, ja olen ihan tyytyväinen lopputulokseen.
Tässä toinen kuva päälaelta:
Nuo oikeat silmukat on neulottu kierrettynä, aattelin että erottuvat paremmin. Sitten keksin että teen ketjujen päihin aina nypyt. En olekaan tehnyt tuollaisia kymmeniin vuosiin ja siksi sain etsiä aika kauan että löysin teko-ohjeen. Kaksinkertaisesta langasta tuntui aika hankalalta tehdä noita nyppyjä neulomalla joten valitsin tähän tavan jossa lankaa kierretään silmukan juureen. Pipo painaa 83 grammaa.


Tässä toisessa pipossa on sama seiskaveikka-lanka yksinkertaisena, 88 silmukkaa ja kolmosen puikot. Tämä ohuempi pipo painaa 54 grammaa. Tätä varten katselin netistä eri malleja, ja tuo ristikkokuvio rupesi kiehtomaan, mutta tämä on oma sovellukseni. En jaksanut sitä kumminkaan tehdä pidemmälle, vaan heti kun kuvio alkoi sujua, siirryinkin 1 oikein 3 nurin -malliin, jolla jatkoin pipon loppuun.

Näiden viiden päähineen jälkeen pipojen tekeminen rupesi lopulta kyllästyttään ja kaivoin esille alpakkatakkini, joka on saanut levätä käsityökopassa muutaman viikon. Totesin, että vaikka tuosta yksinkertaisesta Dropsin Alpacasta neulominen on hirmu hidasta ja työn jäljestä on tosi vaikea saada tasaista (ainakin mun löysällä käsialallani) niin tuo ohut mutta lämpimän tuntuinen neulos on juuri sitä mitä tarvitsen. Niinpä sitten ihan innostuin jatkamaan tuota tylsää ja toivottoman hitaasti etenevää neuletta, joka tuntuu käsissä niin ihanan pehmeältä ja liukkaalta. Saa nähdä sitten koska tarvin jonkun välityön jos tuo alkaa liikaa puuduttaan. Tällä hetkellä mulla ei ole muita keskeneräisiä ;D

5 kommenttia:

Hepsi kirjoitti...

Kivoja pipoja!
Mitenkäs se paitapaja? Ootko ilmoittautunut? Meille mahtuis kyllä yksikin... =)

Hepsi kirjoitti...

Siis yöksikin... höh... ;)

MariL kirjoitti...

Sievät pipot!

Anonyymi kirjoitti...

Kivoja! Aina keksit uusia jippoja :)
t. i@

Pitsisukka kirjoitti...

Kauniita pipoja!