keskiviikko 18. heinäkuuta 2007

Uusi projekti...

Lupasin neuloa juhlahuivin kiireiselle ystävälleni. Eilen sain langat ja ohjeen ja parin yrityksen jälkeen pääsin vihdoin vauhtiin tekemisessä.

Lanka on ohutta, liukasta tikapuulankaa (Schachenmayr Nomotta idéna MEGA) ja malli verkkoa, jossa neulotaan koko ajan 2 yhteen ja langankierto. Kuvassa ei oikein näy, kuinka kauniisti eri sävyiset punaiset täplät loistavat valossa, mutta ehkä tästä saa jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä olen tekemässä.



Ysin puikot ja ohut kaksiosainen lanka - muutaman ekan kerroksen ajan olin kuin ekaluokkalainen patalappukutimensa kanssa - ihan sai olla kieli keskellä suuta ja melkein hengittämättäkin, että osasi - en ole neulonut aikoihin noin haastavaa lankaa. Mutta herkullisen kaunista siitä tulee ja kiva sitä on tehdä, vaikkei mikään teeveenkatseluneule olekaan... tahtois itsellekin :)

Muiden projektieni tilanne on sellainen, että vihreä jättipitsitoppi on toista olkainta ja sivupaloja vaille valmis ja seuraava kesäkassi edelleen vasta mietintämyssyssä. Ja virkkaamisesta innostuttuani oen ruvennut tuumimaan, että jospa tekisin isoäidinneliö-torkkupeiton Viktoria-langoista, joita on neljää väriä yhteensä 800 g.

2 kommenttia:

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Mielenkiintoiselta näyttää, tulee varmaan upea juhlahuivi. Itse viimmeistelin jokin aika sitten puseron Novitan tikapuulanka Havaijista eikä sitä ollut kiva neuloa, mutta jälki oli sitten mielenkiintoinen.
Minulla oli loppukesäksi selvät neulesuunnitelmat, mutta nyt tuo virkkausinnostus niitä sekoittelee. Eilenkin hain uusia virkkauskirjoja lainaan.

Anonyymi kirjoitti...

Näyttää tosi ihanalta!