sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Keväisiä värejä

Laitanpa tän hienon kevätpäivän kunniaksi näytille pari keväisen väristä juttua viime torstain Helsingin-reissulta. Oltiin siis koulusta retkellä – kohteina Ateneum, Design-museo sekä Kiseleffin talo ja oli siinä vähän shoppailuaikaakin. Ateneumissa oli Kalevalaa, (joka ei oikein ole mun juttuni), Design-museossa päähineitä (joka taas ON mun juttuni) ja Kiseleffin talossa oli hienoja käsitöitä (arvatkaa itse onko SE mun juttujani). Kerkisin just ja just myös käydä ostamassa farkut. (Lauantaina ostin toisetkin kun osui kohdalle hyvät ja alehintaiset. Nyt mulla on siis kahdet uudet housut niiden lempifarkkujen tilalle, jotka maanantaina päättivät ruveta shortseiksi ja repesivät puolen lahkeen verran poikki.)

Design-museon jälkeen oli ihan pakko pistäytyä Menitassa, kun se on niin lähellä. Oikeesti mulla ei ollut sinne mitään asiaa, mutta ostin kuitenkin yhdet Addit sekä iloisen keltakirjavan Step-kerän. Perjantaina aloin heti bussissa neuloon sukkaa, tän verran sain aikaan. (Otin kuvan päivällä kotona, nyt kun täällä kämpällä bussimatkan jälkeen laitan tätä postausta, on sukka jo puolessavälissä terää…)


Niin, silloin torstaina otin bussimatkoja varten mukaani toissakesäisestä takista jäljelle jääneet 3 kerää Sofiaa (joku Novitan kausilanka, viskoosia ym) sekä puikot, ja aloin neuloon huivia, omasta päästä mutta mielessäni malli, jonka kerran ohimennen näin jonkun harteilla.

Tein ensin 10 silmukkaa, neuloin ainaoikeaa kunnes tilkku oli yhtä pitkä kuin leveä, sitten lisäsin kummassakin reunassa 10 silmukkaa saadakseni aikaan rappuset huivin reunaan. Muutaman kerroksen jälkeen purkasin ja teinkin rappuset vain 8 silmukalla – joko reunasilmukat vetää niin paljon kasaan tai kyseessä oli optinen harha, mutta keskimmäinen osa näytti ensin kapeammalta. Neuloin tätä yksinkertaista tekelettä koko matkat, mennen tullen, ja illalla salkkareitten aikaan päättelin työn – lanka riitti tuon kokoiseen. Ensin aattelin että huivista tuli liian pieni, mutta kyllä se ihan hyvä on tuollaisena, toimii vähän niin kuin kaulurin virassa. Huivi painaa 146 grammaa, puikkona oli nelosen pyörö. Lanka on mukavan pehmeää eikä kutita, mutta siitä lähtee kyllä aika paljon nöyhtää mustaan teepaitaan. Mutta tulipahan tehtyä siitäkin jämälangasta jotain.

Huomenna mennään Hepsin kanssa paikalliseen teatteriin ja taidan saada ne Tapion kaupasta tilatut lankani! Jippii!

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Ihana ja erilainen huivi :) Saiskos ideaa lainata joskus ?