sunnuntai 25. heinäkuuta 2021

Vähän vihreää

 Tuhosin pois pari vanhaa vihreää lankajämää.

Neuloin Mini Louisiana -nimisestä merseroidusta puuvillasta topin. 


Mukavan harva neulos tuntuu kesällä kivalta. Toppi on neulottu kolmepuolikkailla puikoilla ja se painaa 237 grammaa. Lankaa jäi vielä sen verran, että virkkasin siitäkin lopusta tiskipöytäliinan. 


Tämä riepu painaa 56 grammaa ja virkkasin sen kolmosen koukulla. 

Sitten mulla oli yksi kerä mintunvihreää ikivanhaa Rondo Vauvalankaa. Tuosta akryylistä ei oikein muuta voi neuloa kuin pipon, johon tuo yksi kerä riitti mukavasti. 

Kolmosen puikoilla neulottu pipo painaa 48 grammaa. 

Olen sitkeän langanostolakkoni ansiosta onnistunut kutistamaan varaston alle neljän ja puolen kilon. Tuosta määrästä liki puolet on ihan sekalasia jämiä, joista en ole vielä keksinyt mitä voisi tehdä. Laatu ei kelpaa sukkiin ja kaikki on vähän eri paksuisia, eri värisitä ja eri materiaaleja. No, ehkä mä niistä jotain keksin sitten kun kaikki kunnolliset kerät loppuvat.

Tässäpä kässykuulumiset tällä erää. Mukavia kesäpäiviä! 

keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Viime aikojen käsitöitä

 Tehdäänpäs taas raporttia viime aikoina valmistuneista käsitöistä. Aletaan isommasta:

Kulutin pois kaikki oranssit puuvilla- bambu- ja sekoitelangat. Ensin neuloin niistä puseron. 


Tummin lanka on Online Bingoa, kirjava Svarta Fåret Spicea, hihoissa SMC Favoritoa ja yläosa Sirdar Baby Bamboota. Pusero on neulottu kolmepuolikkailla puikoilla ja se painaa 437 grammaa. 

Loppulangat neuloin tiskipöydän suojaliinoiksi tai miksi noita riepuja sanoisi, idea kumminkin ettei esim. valurautapannu kuivuessaan tee jälkiä kauniiseen tiskipöytääni. Laitan ne tänne oikeastaan vain itselle muistiin, ei ne mitään hääppösen näköisiä ole...


SMC Favorito, puikot 3½, painoa 46 grammaa.


Svarta Fåret Summer Cotton, puikot 3½, painoa 47 grammaa.


Virkattu Summer Cottonista, kolmosen koukku, painoa 52 grammaa.


Virkattu kolmosella Sirdar Baby Bamboosta, painoa 36 grammaa.



Sitten mulla on jäänyt kirjaamatta tänne jo aiemmin keväällä Coatsin puuvillalangasta virkkaamani kassi. Se on virkattu kolmosen koukulla ja painaa 125 grammaa.

Laitan tänne vielä kuvia muutamasta ompeluksesta, ne eivät sen kummempia selityksiä kaipaa. Tuo farkkukangas on siis painokuvaa, ei mikään tilkkutyö.






Iloisen väristä Lokki-kangasta olen saanut vuosia sitten systeriltä, tämä oli leikattuna, mutta unohtunut ommella...

Mukavia kesäpäiviä!



lauantai 15. toukokuuta 2021

Taas yksi Fifi

 


Neuloin mustan Drops alpaca -langan jämistä suloisen pehmeän huivin ja otin malliksi taas vanhan tutun Fifin. Tykkään tehdä tuota ruutumallia ja muutenkin tuollainen selkeys on enemmän minun makuuni kuin mikään kruusattu pitsi. Neuloin huivin kolmepuolikkailla puikoilla ja sille kertyi painoa 106 grammaa ja kokoa juuri sopivasti - ei pieni eikä iso, vaan sopii sekä kaulaan kietaistavaksi että harteille lämmittämään.

Nyt mulla on kesken ruskea tweed-jakku sekä viiden erilaisen oranssin puuvillan jämistä jonkinlainen pusero. Saa nähdä mikä siitä tulee, olen jo yhden melkein valmiin version pari vuotta sitten tehnyt ja purkanut...

Ihania alkukesän päiviä!


keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Pari uutta neulejakkua

 Höyryttelin tänään valmiiksi pari uutta neulejakkua. 

Mustaa alpakkajakkua olen neulonut jo pitempään, petrolin Kuura-jakun tekaisin nyt parissa viikossa. 

Tässä kuvat ja tarkempia tietoja:


Musta ohut jakku on neulottu Drops Alpacasta ja tuntuu tosi ihanalta päällä. Neuloin nelosen puikoilla ja painoa kertyi 356 grammaa. Vuonna 2009 ostettua lankaa jäi vieläkin sen verran että siitä on tulossa vielä huivi. 


Petrolinvärinen takki on Seiskaveikka Kuura -lankaa, eli normaalissa seiskaveikassa on ohut kimaltava säie mukana. Jakku on neulottu vitosilla painaa 566 grammaa.


Tässä kaikki tällä erää. Nyt mulla on ompelukone esillä pienten korjausompelujen vuoksi ja saattaapa tuossa syntyä jotain uuttakin. Kerron sitten... 

Hauskaa vappua!

tiistai 6. huhtikuuta 2021

Fifit

Neuloin kahden ohuen langan jämistä Fifi-huivit. Tuota mallia on vaan niin kiva neuloa ja sen pystyy tekemään aina niin isoksi kuin lanka riittää, kun ei ole kummempia reunoja. Neuloin molemmat ohuet huivit kolmepuolikkailla puikoilla. 

Tässä ensin vähän lähikuvaa:


Tämä petrolin värinen huivi on neulottu Madelinetosh Prairie -langasta, väri Cousteau. Oli muuten kallein ikinä ostamani lankavyyhti, ja se sai minut liki kolme vuotta sitten rupeamaan langanostolakkoon. Lakko on pitänyt vaihtelevasti, mutta varasto on kuitenkin pienentynyt niin että langat mahtuvat kahteen 35 litran muovilaatikkoon. 

Mutta siis oli tuo kallis lankavyyhti riittoisakin - sain siitä kaksi kivaa huivia. (Eka oli pari vuotta sitten valmistunut Nurmilintu.)


Tämä Petroli huivi painaa vaivaiset 58 grammaa.


Punaisesta Drops Lace -langasta neulottu Fifi on paljon suurempi, mutta ohuempi. Tämä painaa vain 66 grammaa. Tähän on varmaan ihana kietoutua kesäiltana... 




perjantai 2. huhtikuuta 2021

Hahtuvaa ja muita jämiä

 Maaliskuussa kaivoin esille muutamia kummajaisia lankalaatikostani. Ensin otin käsittelyyn vanhat hahtuvat. Ajattelin tekeväni niistä patalappuja.


Yhden teinkin, neuloin punakirjavasta hahtuvasta vitosen puikoilla 24 grammaa painavan lapun, jonka huovutin 40 asteessa. Tuo on kumminkin niin karvainen, että ei taida olla kiva jos nuo haituvat menevät ruokiin. 

Päätin sitten virkata lopusta huivin. 


Tein pylväitä ja ketjusilmukoita kutosen koukulla, mutta kun huivi alkoi olla tarpeeksi pitkä, lopetin, ja aloin tehdä toista samanlaista. Huivit ovat saman levyisiä, mutta ylempi, hieman lyhyempi, painaa 65 grammaa ja alempi, pitempi 87 grammaa. Päätin, etten huovuta näitä ollenkaan vaan saavat olla suloisen pehmoisia ja joustavia. Äiti sai toisen ja toinen on itselläni.


Mulla oli toinenkin hahtuvakiekko, ostettu 1980-luvun alussa Wetterhoffilla opiskellessani. Olin muistaakseni aikonut tehdä jotain lapinlapasia... No, päätin tehdä tuostakin samalla mallilla huivin.

Tämä luonnonvalkoinen hahtuva oli tosi ohutta, joten virkkasin kaksinkertaisesta kutosen koukulla. Lopputulos on aika jämäkkää, mutta varmasti ihana pakkasella. Huivi painaa 151 grammaa.

Sitten kaivoin esille mustan Teetee Bamboo & co -langan jämät ja päätin tehdä siitä huivin vanhalla mukavalla Fifi-ohjeella. 

Neuloin nelosen puikoilla ja painoa kertyi 133 grammaa. 

Innostuin tuosta Fifistä niin, että neuloin sillä mallilla kaksi muutakin langanjämää, mutta nuo huivit kaipaavat vielä pingottamista, joten niihin palataan myöhemmin. 

Punavioletista Fonico-nimisestä nauhalangan jämästä neuloin ihan yksinkertaisen epäsymmetrisen kolmiohuivin. Väri taitaa olla oikeasti vähän kirkkaampi.


Huivi on neulottu nelosen puikoilla ja se painaa 103 grammaa. 

Neuloin myös yhden pipon. 


Kolmosen puikoilla kaksinkertaisesta Drops Lace -langasta neulottu keväisen ohut pipo painaa vain 37 grammaa. Tämän langan loput neuloin siis myös Fifiksi, mutta siitä sitten toisella kertaa lisää. 

Hyvää Pääsiäistä! 





sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Sukkalankajämien lopetus

 Olen koko alkuvuoden neulonut vain sukkia. Päätin saada kulutettua kaikki jämät, ja lopultakin onnistuin. Siis on mulla edelleen sukiksi sopivaa lankaa, mutta ne on isompia eriä, ja niistä on tarkoitus tehdä muuta - ehkä niistä sitten taas jää jämiä, joista saa sukkia. 

No, tässä siis kuvat kaikista viimeisistä jämäsukista. Seiskaveikka ja Jussi on neulottu kolmiosilla, Nalle kakspuolikkailla puikoilla. Laitan kuvan alle koon ja painon. 



Seiskaveikka, koko 45, 120 g


Seiskaveikka, varsi Nostalgiaa, koko 43, 119 g


Seiskaveikka, koko 45, 115 g


Seiskaveikka, koko 37, 93 g


Seiskaveikka, varren vihreä Nallea, koko 43, 104 g


Seiskaveikka, koko 37, 91 g


Jussia ja Seiskaveikkaa, koko 40, 91 g


Nallea ja Regiaa, koko 38, 56 g


Nallea ja Regiaa, koko 38, 59 g


Seiskaveikkaa, koko 38, 65 g

Seiskaveikkaa, koko 40, 86 g

Tässä siis kaikki viimeiset valmistuneet. Sukkalankojen jälkeen aloin tuhoamaan Hahtuvaa, jota lankalaatikossani on kolme kiekkoa. Niistä on syntymässä patalappua sekä virkattua huivia, mutta niistä sitten seuraavalla kerralla. 

Laitan tähän loppuun kuvan yhdestä ostoksesta: Liki 9 vuotta sitten Sisilian Syrakusassa näin bussin ikkunasta yhdessä myyntikojussa tummansinisiä paljettilippalakkeja, joihin ihastuin, mutta en päässyt ostamaan. Aika kauan meni, ennen kuin sain oman. Tänä talvena vasta hoksasin etsiä sellaista nettikaupoista, ja tässä se nyt on:



Aurinkoisia päiviä odotellessa!