perjantai 1. huhtikuuta 2022

Vihreänkirjavaa

 Neuloin pitkästä aikaa sukat, edellisten valmistumisesta on vähän yli vuosi. 


Lankana näissä on Vikinggarnin Spportsragg, kolmosen puikot ja painoa kertyi 89 grammaa.  


Neuloin myös huivin Järbo Cookie Garn isosta akryylilankakerästä. Huivi painaa 204 gramma ja sen on neulottu vitosen puikoilla. 

Muuta ei nyt ole valmistunut, työn alla punakirjavat töppöset. 

Ihania kevätpäiviä! 


lauantai 12. maaliskuuta 2022

Pinkkiä ja pehmeää

 Kevätauringon innoittamana halusin iloisen värisen pipon tumman takin piristeeksi. Lanka on AdLibriksen Cloud Alpacaa, joka on suloisen pehmeä sekoitelanka. 


Neuloin 45 grammaa painavan pipon nelosen puikoilla ja loppukangasta 53 grammaisen tuubin  kutosilla. Tai mikä kauluri-huivilenkki tuo onkaan - solmittavaksi huiviksi olisi ollut turhan lyhyt, joten ompelin sen lenkiksi, joka menee kaksi kierrosta kaulan ympäri. 


Tässäpä taas kaikki valmistuneet, pari työtä on kesken, mutta niistä sitten myöhemmin. 

Aurinkoa! 


perjantai 4. maaliskuuta 2022

Kidsilk-jämät

 Neuloin vinokolmiohuivin lopuista Kidsilk-langoistani, osa oli Dropsia, osa Austermannia.

Tämä kolmosen puikoilla neulottu huivi painaa vain 36 grammaa. Värinvaihtokohdassa on reikäraita, muuten neulottu aina-oikeaa aina niin paljon kuin lanka riitti. Pieni ja kevyt ja suloisen pehmeä jämälankatyö siis. 

Eipä muuta uutta tällä kertaa.

Aurinkoisia päiviä! 


lauantai 26. helmikuuta 2022

Vuoden 2022 ensimmäinen

 Vasta nyt valmistui tämän vuoden ensimmäinen käsityö. 


Tämä iso kolmiohuivi painaa vain 70 grammaa, sillä se on neulottu ohuenohuesta Drops Kidsilk -langasta, jota mulla oli jäljellä. Olen tehnyt tuosta suloisesta langasta aiemmin jakun. Huivin neuloin kolmosen puikoilla, ja koska mulla ei työn edetessä ollutkaan tarpeeksi pitkää puikkoa, jouduin tilaamaan sellaisen AdLibriksestä. Samalla tuli ostettua vähän lankoja, jotta säästin postimaksun. Heh.


Lankojen ostoon inspiroi myös neuloessa kuuntelemani äänikirja, Kaisa Ikolan Oikein nurin, joka herätti mukavia muistoja yhteisöllisen neulomisen alkuajoilta. Kyllä oli neulojalle kiva kuunneltava, ja nyt sitä saa myös paperikirjana. 

Eipä tässä tällä kertaa taas muuta, kuin toivottelen aurinkoisia kevättalven päiviä 
ja etenkin rauhaa maailmaan!


sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Vuoden 2021 viimeiset neuleet

Blogin päivittäminen on jäänyt taas vähemmälle, mutta niin on kyllä neulominenkin. Aiemmin raportoitujen kutimien lisäksi neuloin viime vuoden loppupuoliskolla vielä puolen kilon paketillisen tummanruskeaa AdLibris Alpaca Tweediä.  

Neuloin siitä nelosen puikoilla pitkän, mutta vain 272 grammaa painavan hupputakin, 123 grammaa painavan pienehkön ponchon sekä 91 grammaisen kaulahuivin.

Tässä kuvat: 




 


Vuonna 2021 neuloin tai virkkasin 41 tuotetta: 17 paria sukkia, 9 huivia ja ponchon, 3 jakkua, puseron ja topin, 2 pipoa, kassin, huovutetun patalapun sekä 5 pikkuliinaa eli tiskirättiä. Lankaa kului yhteensä 5101 grammaa. 

Uutta lankaa meille tuli koko vuonna vain 100 grammaa. Se on valkoista ohutta sukkalankaa ja minun on tarkoitus tehdä siitä varvassukat, kunhan saan langan ensin vyyhdiltä kerälle. Langanostolakkoni on siis pitänyt aika hyvin. Silti laatikoissa on vielä jäljellä tilastoni mukaan 4047 grammaa. Niistä suurin osa on epämääräistä sekamelskaa, josta on tosi vaikea keksiä mitään järkevää. 

Saa nähdä innostaako neulominen alkavana vuonna - vuosi 2021 meni enemmän lukemisen merkeissä: Luin tai kuuntelin 111 kirjaa! 

Ihanaa uutta vuotta 2022!