perjantai 2. maaliskuuta 2007

Lankavarasto osa 3


Ylemmässä kuvassa on Viktoria-nimistä lankaa, siinä on muistaakseni puuvillaa ja villaa. Olen kerimisen yhteydssä onnistunut hukkaamaan kaikki vyötteet, jos jollakulla on faktaa sen koostumuksesta, niin voisko kertoa mulle? Langat on ostettu silloin kun asuin Helsingin Sörkassa, eli 1989. Sinistä oli paljon, siitä on tehty pari ponchoa. Nyt kaikkia värejä on yhtä paljon eli parisataa grammaa jäljellä ja joskus ne haluaisivat kai olla pieni torkkupeitto.

Alakuvassa on sitten kaikki loput, eli sellainen sekalainen seurakunta ettei mulla itsellänikään ole kaikista mitään hajua, mitä ovat. Muutamassa on vyöte tallella ja muutamasta muistan, mitä olen tehnyt, mm. molemmat kirkkaansiniset ovat 80-luvun puolelta ja ikimuistoisten (ja edelleen tallessa olevien) neuletakkien jämiä. Toinen oli Lontoosta, ja toinen oli hirmu kallista.
Niin, ja keskellä pilkottava punakeltaisen isoveljen jämä on jo neulottu pois kuvan ottamisen jälkeen. Se on nähtävissä töppösinä.

Mitä kuvissa ei näy? Ainakaan jämäkeriä yhden ison punaisen villatakin langoista, joka on myös mahdollisesti purkutuomion alla. Takki on niin suuri ja painava, etten tykkää sitä käyttää.

Ja purettavista neuleista puheen ollen: Mitä voisi tehdä sellaisella jättipaksusta langasta neulotulla mustalla takilla, jota ei kerta kaikkiaan jaksa pukea päälleen kun sen on niin painava. Se on varmaan melkein kaksi kiloa painava. Muutama vuosi sitten, siihen aikaan kun lämmittelin jonkin aikaa sivussa ollutta neulontaharrastustani, neuloin hupullisen aika pitkän jakun semmoisesta hirmu paksusta langasta, oliskohan nimi ollut joku jumbo? Jos se lanka olisi melkein minkä väristä tahansa paitsi mustaa, purkaisin sen ja neuloisin jotain sisustukseen, tyynyjä tai shaalia, mutta vaikka pukeudunkin pääasiassa mustaan, en voi kuvitella kotiini mustaa sisustukseen.

No niin, nyt on tuotu julki kaikki neuleisiin liittyvät kätköt. Eiköhän selitys riitä ja olisi aika ottaa valkoisen Fifin kudin käteen. Huom. kuvassa siinä on vasta muutama ruuturivi, nyt on menossa jo kahdeskymmenes. Kyllä se siitä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Langoissa löytyy; näin varmaan meillä kaikilla käsityöriippuvaisilla :)))

Anonyymi kirjoitti...

Hei, mulla on myös tuota Viktoriaa, purin viime kesänä yhden ufon. Mulla on siitä kyllä vyötteitäkin tallessa, etsin ja kerron sitten tarkemmin. olen kovasti miettinyt mitä langasta tekisin.. samoja sävyjä kuin sulla, ainakin tuota punaista ja sinistä :).

Anonyymi kirjoitti...

Nyt löysin Viktoriat :).
Olin kyllä tosi tyytyväinen viime kesänä, kun purin sitä puseron puolikasta, etten ollut sentään kaikkia lankoja kerinyt, eli yksi vyyhti oli kokonainen ja siis myös vyöte tallessa.
Viktoria on siis 30 % villaa, 70 % puuvillaa / Neuletiheys 10 cm = 22 s / puikot ja koukkusuositus 3½ - 4 / n. 100 g = n. 238 m.
Ainakin tällaisia tietoja löytyy vyötteestä ja 30 * käsinpesua suositellaan.
Onnea vielä uudelle blogille!