torstai 16. syyskuuta 2010

Syksyä

Syksyn myötä alkoi taas neulominenkin innostaa.

Sukkasadon ensimmäiseksi työkseni neuloin iloiset sini-puna-valkoiset nilkkasukat kaksinkertaisesta Regian langasta.
Nämä sukat painavat 92 grammaa, neuloin kolmosen puikoilla. Mulla oli lankaa 100 grammaa, mutta jouduin kuitenkin hakemaan lankaa lisää, koska olin halunnut aloittaa sukat punaisella raidalla. Punainen loppui kesken, sinistä ja valkoista jäi aika nöttöset. Ostin sitten saman tien vielä kaksi kerää, ja aion jossain vaiheessa neuloa lopuista jotkut melkein varrettomat sukat. Onneksi tuo lanka ei ollut kallista, ekat 2 kerää ostin eurolla kappale, nämä uudet maksoivat 1,50 e/kerä.

Bussimatkoilla olen saanut aikaiseksi mm. yhden kolmiohuivin.

Tämä herkullisen sävyinen lanka on Araucaniaa ja nelosen puikoilla neulottu huivi painaa 99 grammaa. Aloitin huivin niskasta ja neuloin ainaoikeaa, mutta tein huiviin satunnaisesti reikäraitoja. Reunan lähestyessä aloin tehdä reikäraitoja tasaisesti joka 6. kerroksella. Tästä tuli ihan mukavan tuntuinen kaulahuivi, aika pieni ja tykkään tästä sen vuoksi enemmän kuin baktuksesta, koska tämä ei veny pituussuunnassa yhtä paljoa. Ainakin mun baktukset venähtää käytössä pitkiksi ja kapeiksi.

Bussimatkoilla on syntynyt myös tämä toinen sukkapari – tai no, tein mä näitä sukkia myös viikonloppuna telkkaa katsellessani.

Tässä on lankana Mellanraggi, jota ostin vuosi sitten kaksi kerää. Meinasin laittaa tätä silloin torkkupeittoon, mutta päädyinkin tekemään yksivärisiä ruutuja ja nämä langat jäivät yli. Nämä kakspuolikkalla neulotut perussukat painavat 71 grammaa. Tämä lanka on siitä harvinaista, että mun mielestä oli kerällä aika rumaa mutta sukkana paljon nätimpää. Yleensä tuppaa käymään toisinpäin, että pettyy sitten kun alkaa kutoa.

Olen aloittanut tästä Mellanraggista toisiakin sukkia, melkein eka varsi on neulottu. Lisäksi olen aloittanut noin vuosi sitten hankitusta Dropsin Kidsilkistä jakkua – sitä on tehtynä noin puolitoista senttiä (koko miehustaa yhtenä kappaleena). Kolmas syyskuinen aloitus on puolitoista vuotta sitten hamstratusta vironvillasta punavihreä huivi, suunnilleen samalla mallilla kuin tuo viime viikolla valmistunut.

Vanhemmat keskeneräiset työt on nyt jääneet sivuun. Tai yhtenä iltana tein muutaman kerroksen mustaa Dropsin Alpakkalangasta tulevaa jakkua, ja vaikka tykkään siitä langasta ihan kamalasti, niin en vaan millään jaksa neuloa sitä jakkua. Kirkkaanvihreä puuvillajakku taas on tällä hetkellä ihan liian kesäistä.
Lisäksi tekisi mieli aloittaa joku pipo (tai oikeasti tekisi mieli jotain ihania kutittamattomia pipolankoja). Niin ja Möbius-huivikin olisi kiva tehdä, siihen taitaisi olla lankojakin. Mulla on ihan selvästi nyt jonkin asteinen startiittis-tartunta. Ja kaiken lisäksi olen käynyt muutaman kerran silittelemässä kirkkaanpunaisia Kidsilkkejä (mutta onneksi en ole vielä sortunut, kun en ole osannut päättää mitä niistä tekisin, enkä viitsi niin kallista lankaa ostaa ihan umpimähkään).
Tykkään syksystä tosi paljon! Olo on kuuman kesän jälkeen nyt niin reipas ja nyt on luonnossakin niin kaunista. Meidän pihapihlaja on ihan täynnä marjoja ja eilen näin metsässä niin hienoja punaisia kärpässieniä, että harmitti kun ei ollut kameraa taskussa. ;-)

Mukavia syksypäiviä!

2 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Ihanat etenkin nuo punasinivalkoraitasukat, nättejä muutkin valmistuneet! :)

Hepsi kirjoitti...

Kauniita neuleita kaikki!