maanantai 28. helmikuuta 2011

Vuorossa harmaata…

Viime postauksessa oli enemmän kuvia ja värejä, nyt on vuorossa vähän harmaata.



Neuloin Jannesta parit tumput. Aloin ensin vähän summissa 40 silmukalla, mutta musta alkoi tuntua, että niistä taitaa tulla liian isot äitilleni. En kumminkaan purkanut, koska tumpuille löytyy aina käyttäjiä, vaan aloitin saman tien toiset 36 silmukalla. Eilen tehtailin niihin peukaloita ja samalla tajusin että miksi en tykkää tehdä tumppuja: en saa mielestäni ikinä aikaan nättejä peukaloita. Pitäisi kai harjoitella enemmän. No, joka tapauksessa näissä nyt on jonkinlaiset peukalotkin ;)

Nuo oikeanpuoleiset eli ne isommat tumput painavat 64 grammaa ja vasemmanpuoleiset, eli ne joiden uskon olevan sopivat äitille, painavat 55 grammaa. Molemmat on neulottu kolmosen puikoilla.

Niin sitä sitten taas kuukausikin vaihtuu ja lankahamsterikisa loppuu. En ollut kovin tuottoisa, mutta 597 grammaa sain kumminkin kulutettua kuuteen työhön. Neuloin helmikuussa kolmet sukat, kahdet tumput ja yhden huivi-kaulurisysteemin. Lisäksi olen neulonut tuota harmaata Jannea enemmänkin: aloin nimittäin tekeen siitä äitille villatakkia mutta aika paljon neulottuani totesin taas vaihteeksi tekeväni liian isoa. Mikähän kumma siinä on että vaikka kuinka laskee silmukoita ja tekee mallitilkkuja niin silti kumminkin sitten kun aloittaa oikeaa työtä niin koko ei täsmääkään? No, otin puoli numeroa pienemmät puikot ja vähensin silmukkamäärääkin ja päätin tehdä kaiken varalle vielä pelkkää takakappaletta (aiemmin tein koko miehustaa ilman sivusaumoja, niin kuin yleensä tapanani on) jotta etukappaleitten koolla voi vielä hiukan säätää koko takin kokoa. Mutta valitettavasti uusi aloitus ja purkaminen vei parhaan inspiraation tiehensä. Kyllä se takki siitä vielä valmistuu, mutta ei tullut helmikuun aikana niin kuin alun perin kuvittelin.

Nyt mulla on kumminkin meininki jatkaa ensin valmiiksi se ihan vähää vaille oleva hämähäkin verkko, vai miksi sitä Kidsilk-jakkua sanoisi. Siitäpä syntyykin sitten maaliskuulle muutamia grammoja ;)

Mukavaa kevättä kaikille!

2 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Olet ollut todella ahkera. Kivat tumputkin olet saanut aikaan.

MysteryKnitter kirjoitti...

Ahkerana olet ollut! Minä hamsteroin yli kilon, ja nyt pidetäänkin sitten reilusti taukoa neulomisesta. Kädet ja hartiat menevät muuten lakkoon.