sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Myöhäistä raporttia

Kuukausi vaihtui niin, etten huomannut ollenkaan laittaa tänne raporttia. Ei tässä kyllä kummempaa kerrottavaakaan ole, varsinaiset valmistuneet työt olenkin tänne raportoinut. Lisäksi neuloin tähän pari vuotta vanhaan villapaitaan uuden helman – eli purin pois tuon reunuksen ja neuloin tilalle reilun pituisen resorin. Alun perin tuo pusero oli jotenkin epämääräinen – liian lyhyt tunikaksi ja liian löysähelmainen puseroksi. Tuon uuden resorin valmistuttua olen tätä paitaa käyttänytkin. Lisää painoa paidalle tuli 24 grammaa, tosin neuloin enemmän, mutta en muistanut punnita paitaa siinä vaiheessa kun vanha reuna oli pois. Tämän paidanpidennyksen lisäksi maaliskuussa valmistui siis yhdet lyhyet sukat ja superohut jakku, joten langankulutukseni maaliskuussa oli 194 grammaa. Lisäksi olen neulonut Janne-jakun kappaleet siihen kuntoon, että jos joku viitsisi ommella saumat, niin pääsisin tekemään kaulusta ja etureunoja. Eli siinä on ainakin yksi työ jonka luulisi valmistuvan huhtikuussa. Niin, olen mä ostanut vähän lankaakin. Tykästyin niin paljon tuohon Kidsilkiin, että ostin sitä 100 grammaa violettina (sori kun ei ole nyt kuvaa) ja olen aloittanut siitä puseroa. Juu, ja sitten mä menin liittymään mukaan Jämäkuuhunkin, mutta jostain syystä mua ei ole ollenkaan innostanut aloittaa mitään jämätyötä. Tai ei vain ole ollut aikaa perehtyä jämälankoihini. Mutta kyllä mä jotain aikaan saan siihenkin kunhan kerkiän…. Nyt on kummiskin niin ihanaa kun kevät näyttää vihdoin tulevan…

Ei kommentteja: