sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Vuoden toinen pipo


Viime sunnuntain lenkillä näin yhdellä pikkutytöllä turkoosin tupsulakin, ja halusin heti samanlaisen. Ostin kaksi kerää Woolia ja suunnittelin palmikkomallin junassa matkalipun reunaan. Tykkään lopputuloksesta, se vain jäi harmittaan, että lanka ei riittänyt tupsuun. (Siellä kaupassa, josta langat ostin, oli tätä vain kaksi kerää). Neuloin pipon kaksinkertaisella langalla ja resorin kolmosilla ja palmikko-osan kolmepuolikkailla. Pipo painaa 94 grammaa - lankaa jäi noin 15 senttiä. :)

Sen verran tupsuttomuus jäi harmittaan, että aloin tänään heti samanlaista pipoa oranssista seiskaveikasta, sitä mulla on enemmän.

Mulla jäi raportoimatta tänne viime vuoden neulesaldot, joten parempi myöhään: Tosin neuloinkin paljon vähemmän kuin muutamina edellisinä vuosina, vuoden 2012 kokonaissaldo oli vain 2225 grammaa, aiempina vuosina tuo summa on ylittynyt muutaman kerran kuukaudessakin :)

Marraskuu jäi nollille, mutta joulukuussa valmistui 8 työtä, yhteensä 792 grammaa. 

Vuonna 2012 neuloin yhteensä 27 työtä eli: 12 sukat, 6 pipoa, 4 tuubikauluria,1 töppöset, 1 säärystimet, 1 tumput, 1 sormikkaat ja 1 kolmiohuivi.

Tämä vuosi on alkanut pipojen merkeissä, ja on mulla melkein yksi säärystinkin valmistunut. Nyt iski kumminkin halu saada aikaan jotain näyttävämpää joten saatan laittaa puikoille jonkun uuden neuletakin lähipäivinä. Innostus syntyi siitä, että olen vihdoin tän talvena pakkasilla ottanut käyttöön tämän takin, ja se on saanut tosi paljon ihailevia kommentteja.

Eipä tässä nyt muuta kuin oranssia pipoa neulomaan :)

Mukavaa talvista viikkoa kaikille!



1 kommentti:

Elli kirjoitti...

hieno pipo!!