tiistai 25. elokuuta 2020

Elokuun takki ja kasa sukkia

 Toukokuussa vuonna 2013 aloin virkata mustaa jakkua, jossa käytin tavallisen puuvillalangan lisäksi ohutta kiiltävää paljettilankaa. Jonkin verran virkattuani kyllästyin koko hommaan, koska virkkaaminen kävi silmiini aika pahasti. Päätin että puran tekeleen ja aloitan uudestaan neulomalla, mutta tuota paljettilankavirkkausta olikin mahdotonta purkaa. Niinpä työ jäi yli seitsemäksi vuodeksi lankalaatikon pohjalle. Tänä kesänä, saatuani uudet silmälasit, päätin kokeilla taas virkkaamista, ja vaikka se kävikin silmiin edelleen, innostuin kumminkin tuosta jakusta, niin että tein kuin teinkin sen valmiiksi. 


Jakku on virkattu kolmosen koukulla ja se painaa 602 grammaa. Malli on aivan suora ja siinä on siis virkattu aina pylväs ja väliin yksi ketjusilmukka, eli pientä perusverkkoa koko jakku.

Tässä lähikuvassa näkyy hieman noita pikku paljetteja. 

Tykkään lopputuloksesta aika paljon, mutta en kyllä tiedä koska tuollaista pikkujoulujakkua voisi käyttää... 

Paljettilangan viimeiset metrit neuloin tämän pipon reunaan ikivanhan akryyli-mohairin sekaan. Lanka oli nimeltään Pirta Anita, ja se on mukavan pehmeää, eikä ihme kyllä kutita minua vaikka siinä on tuota mohairia. Neuloin vitosen puikoilla kaksinkertaisesta langasta ja pipo painaa 87 grammaa.

Sitten olen neulonut taas paljon sukkia.

AdLibris Socki -langoista olen tehnyt kuudet lyhyet ja yhdet pitkävartiset. Kaikki on neulottu kolmosen puikoilla.


Väri Horizon, 71 grammaa


Sama väri Horizon, 71 grammaa. 


Väri Gemstone, 69 grammaa.


Väri Gemstone, 78 grammaa. 


Gemstone-värin jämät sekä vähän Horizonia, 67 grammaa.


Mulle varrettomat, kimaltavat joulusukat, väri Socki Glam Holidays, 68 grammaa.


Pitkät Glam Holidays -sukat, 121 grammaa.


Ja vielä yhdet 45-kokoiset sukat Seiskaveikasta, kudottu kolmosilla ja painoa 113 grammaa. 

Tässäpä sitä olikin taas valmista aika liuta, nyt on mietintämyssyssä malli lopulle tummansiniselle alpakkalangalle, josta olen neulonut jo hupputakin ja siitä tulee vielä toinen, ehkä teen poolopuseron...

Mukavaa loppukesää! 



Ei kommentteja: