lauantai 9. kesäkuuta 2007

Terveisiä juhlapukujen koristelukurssilta

Kuluneella viikolla on ollut aikamoista reissaamista edestakaisin kodin ja työpaikkakunnan välillä. Menin keskiviikkona aamujunalla kahden päivän työpajaan, jossa tehtiin erilaisia kokeiluja juhlapukujen koristeluun. Ohje oli pähkinänkuoreen tiivistettynä seuraava: rohkeasti, rajusti, luovasti, viimeistelmättömästi ja eri materiaaleja yhdistellen. Laitan tähän pari kuvaa omista kokeiluistani.

Ensimmäisessä kuvassa on täysvinosta organzasta poimutettu kukka, jonka reuna on revitty hapsumaiseksi. Lisukkeena on valkoinen sulka.



Toinen kukka on tehty siistimmällä tekniikalla, eli täysvino kaitale on kaksinkerroin. Lisukkeeksi laitoin hivenen turkista.



Kolmannessa kukassa on ensin miehustakankaasta laskostettu puoliympyrä, jossa ideana oli saada näkyviin kirkas fuksianpunainen hapsuinen hulpio. Sen päälle tein kaksi eri kokoista organzapoimutelmaa, joiden reunat revin, ja keskelle tuli vielä vaaleanpunainen sifonkisykkyrä. Kuvassa näkyy huonosti, mutta kukkasen alla on myös kappale poimutettua mustaa tylliä. Tämä ei kyllä pääse tässä kuvassa ollenkaan oikeuksiinsa.



Seuraavassa kuvassa pääroolissa on nuo löysät ja aika herkän näköisesti kaarelle asettuvat tuppilot. Lisänä kukkakokeiluja.



Viimeisen kuvan idea oli laittaa pitsistä leikattu kuvio tyllin alle. Lisäsin kokonaisuuteen vielä laskostamalla tehdyn kukan.





Valitsin tähän postaukseen kuvia vain erilaisista kukkakokeluista, sillä muut, esimerkiksi kankaan pinnan rikkomisen tai usean eri kangaskerroksen yhdistämisen kokeilut eivät oikein kunnolla erotu ottamissani kuvissa. Tän verran halusin kumminkin laittaa blogiini terveisiä tuolta työpajasta, eli joskus vähän muutakin kuin neuleita. Kivaa oli ja voitte uskoa, että 15-henkinen ryhmä sai aikaan monen moisia, tosi upeitakin kokeiluja.

Tänään lähdettiin aamulla kuudelta taas ajamaan itää kohti, tuohon kurssiini kuului vielä seminaaripäivä, jossa oli monta eri luentoa - tuon juhlapukuteeman lisäksi amerikkalaista ja suomalaista tilkkutaidetta, huopaa, kudontaa ja tekstiilien kierrättämistä. Antoisan päivän jälkeen pakkasin osan kakkosasuntoni tavaroista ja illansuussa lähdettiin ajamaan kotia kohti. Nyt on kassit vielä purkamatta, mutta ihanaa olla taas kotona. Joskus lähipäivinä pitää käydä vielä hakemassa loput kamat ja luovuttamassa asunto pois.

Ei kommentteja: