sunnuntai 6. tammikuuta 2008

Siniraitaa...

Tässä vastavalmistuneet Regia-sukat kahden euron kerästä.



Mielestäni nää on kyllä ihan kivat, vaikka eivät oikein mun väriset (paitsi noi vihreät raidat). Mutta ei se mitään, pienetkin ne mulle olisi - aion nimittäin viedä ne tuliaisiksi yhdelle neitokaiselle, joka tykkää villasukista.

Sukat painaa 48 grammaa, lankaa ei jäänyt kuin metrin verran (tummempaa vihreää). Neuloin nämä siten, että tein ensin vartta vain viisi kerrosta sileää, sitten kantapään ja teräosan. Seuraavaksi neuloin toisen samalla lailla ja lopuksi jaoin loppulangat kahtia ja neuloin niin pitkän varren kuin lankaa riitti. Epähuomiossa (telkkaa katsoessani) kerin varsilangat väärinpäin, huomasin vasta ekan sukan ollessa jo valmis, että raidoitus kääntyi, mutta ei se taida haitata.

Tuumailin tässä tuota lankavarastoani ja laskin, että jos haluaisin saada sen tänä vuonna kulutettua loppuun, niin minun olisi neulottava noin 40 grammaa joka päivä ja oltava ostamatta uusia ihanuuksia. Nyt on kuudes päivä, joten neulottuna pitäisi olla 240 g, mutta vielä ei ole ihan puoltakaan siitä. Ja seuraavaksikin meinaan laittaa puikoille ohuet sukat, joten grammoja ei ole kovin paljon niistäkään tulossa. Itse asiassa olen vähän ajatellut taktikoida (mahdollisen tulevan lankahamsterikisan vuoksi) sen verran, että neulon nyt ohuita, niin sitten helmikuussa tekee mieli neuloa paksuja lankoja.

Niin tuo 40 g päivässä tarkoittaisi siis myös täydellistä langanostolakkoa, joten veikkaan, että varastoa on vielä ensi vuodenvaihteessakin. Joka sesongille tulee kumminkin uusia lankoja, joita on ihan pakko kokeilla, jos ei muuta niin Novitan jättiraidat mun on aina pakko testata. Ja sitten tietysti jossain vaiheessa vuotta tulee käytyä Tallinnassa, eikä sieltä voi tulla pois ilman lankapussia. Ja lisäksi ihmiselle syntyy aina yllättäviä tarpeita, vaikka kaapit pullistelisi huiveja, pipoja, villatakkeja ja sukkia. Mutta toisaalta pitäähän ihmisellä harrastuksia olla!

Nyt laitan Fabelia puikoille, palaillaan!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi!

Laitatko ne vihreänkirjavat Fabelit puikoille? Minä nimittäin aloitin niistä tänään sukkia, ja ovat, öh, aika mielenkiintoiset... ;) Pistän ehkä huomenna omaan blogiini kuvia tähänastisesta. Toivottavasti näen pian sinunkin blogissasi kuvia, että millaista jälkeä sinulla niistä tulee. :)

Anonyymi kirjoitti...

Fabelia on kiva neuloa.Minulle sitä tarttui mukaan Seionäjoen käsityömessuilta viime syksynä.