maanantai 31. maaliskuuta 2008

Maaliskuun viimeistä...

Sitä mennään jo maaliskuun viimeistä päivää, joten on aika blogata viimeiset valmistuneet työt. Heikoksi jäi tän kuun saldo, mutta on ollut niin paljon muuta puuhaa ja olin kipeänäkin.



Melkein koko kuun olen neuloskellut tätä Susanna-huivia, jonka langanpäät eilen päättelin. Huivi painaa 194 grammaa ja on siis neulottu aina oikeaa ja aina kerroksen alussa tehty lisäys, eli kolmio on aloitettu kärjestä. Neuloin niin kauan kuin huvitti – lankaa jäi vielä toiseen samanlaiseen. On se uskomattoman riittoisaa – ostin joskus Tallinnasta kaksi isoa kerää, olen neulonut siitä aiemmin puseron ja nyt tuon huivin ja aina vaan on parisataa grammaa jäljellä. Varmaan neulon sen samanlaiseksi tai sitten niskasta aloitetuksi huiviksi, kun en siitä mitään muutakaan keksi.



Sitten pistelin uusista Kolibreista saman tien pipon ja kaulurin. Tämä sataprosenttinen akryyli ei ainakaan kutita meikäläisen herkkää kaulaa, joten nuo voisi ottaa itselle käyttöön, mutta toisaalta tuo lanka on kyllä vielä lapsellisemman näköistä kuin kerältä katsoen näytti ja menin vielä tekeen pipoon tuon tupsun… Hmmmm. No, pipo painaa 70 grammaa ja kauluri 79 grammaa. Kuva on luvattoman huono – nappasin sen tuossa aamuauringossa jäljellä olevassa lumessa.

Maaliskuun loppusaldo on siis vain 5 työtä ja 534 grammaa. No, tummanvihreä neuletakki alkaa olla kohta kainaloissa, mutta se lanka on niin uskomattoman kevyttä, että vaikka sen pistelisin huhtikuussa valmiiksi, niin kovin paljon grammoja siitä ei saa. Sitten mulla on ihan alkuvaiheessa vadelmanpunainen tunika sekä tummansininen jakku. Pitää kai aloittaa jotkut sukatkin rinnalle, että olisi jotain joka valmistuisi helpommin. Toisaalta haluaisin nuo jakut ja tunikan käyttöön…

Ai niin, huomennahan alkaa jämälankaprojekti. Sen puitteissa olen aatellut ainakin ensin uusia meidän patalaput, ja sitten voisi tehdä varastoon erilaisia raidoitettuja sukkia seiskaveikan jämistä. Veikkaan, etten kauheasti siihen projektiin kumminkaan saa aikaista, kun käytin parhaat jämälankani jo alkuvuonna.

1 kommentti:

Limeadine kirjoitti...

Tuo punainen huivi on kyllä dramaattisen upea! Lanka näyttää kyllä todella hienolta, ja jos on noin riittoisaakin niin aina parempi.