tiistai 10. maaliskuuta 2009

Saalista

Tänään sitten taas loppui langanostolakko tältä erää!

Mulla oli tänään pari tuntia aikaa töitten ja neuletapaamisen välillä ja kummasti tieni vei pariin lankakauppaan. Kumma juttu muuten, olen vaikka kuinka monesti kävellyt ihan onnistuneesti saman lankakaupan ohi, mutta jostain päähäni on näyttää fiksaantuneen ajatus, että neuletapaamispäivänä olisi mukamas myös ostettava lankaa. No, ekasta en ostanut mitään (aploodit siitä mulle), mutta toisessa sitten sorruin ostoksiin. Kuvia mulla ei nyt juuri ole kun se kamera on taas muualla, mutta kuvitelkaa mielessänne – veikkaan että melkein jokaiselle lukijalleni tulee ihan oikeanlainen kuva mieleen, kun kerron ostaneeni kerän punaviolettipainotteista Noro kureyon sock yarnia. Sitten kuvitelkaa kaksi 50 gramman keräpalleroa oikein pehmoista ja siloista tummanruskeaa merinovillaa (Katia Merino 100%). Tämmöiset kerät tahtoivat mukaani yhdestä lankakaupasta – oikeastaan menin ihan tarkoituksella sen Noron takia kyseiseen kauppaan – mullahan ei ole vielä koskaan ennen ollut Noroa, niin eikös se ollutkin ihan pakollista neulojan yleissivistyksen vuoksi! Ja sitä paitsi mulla on bussineuleenani nyt viimeinen ohut sukkalankajämäni.

Kuvitelkaa sitten vielä 12 kappaletta 50 gramman keriä vitivalkoista akryylillä pehmitettyä puuvillaa tosi halvalla saatuna. Eihän niitä voinut olla ostamatta entiseltä neulojalta, kun kerran niitä lankakeriä hipelöidessä päähän syntyi selvä kuva mallista, joksi ne langat tahtoisi tulla. Kun vaan ehtisi neuloa sen kesäksi!

No, siinä ne olikin ne iloiset lisääntymisuutiset lankalaatikossani! Tappiotakin tuli tänään – neuletapaamisessa mulla napsahti poikki kaarevaksi vääntynyt kakspuolikas bambusukkapuikko. Sniif ja yhyy! Harmittaa! Pakko mennä ostaan uusi paketti, koska nyt mulla on enää kahdeksan kakspuolikasta sukkista ja yhdeksän on minimi, jos tahtoo neuloa molempia sukkia yhtaikaa. Ja arvatkaa kuinka mulle silloin käy kun meen sinne puikkokauppaan, kun siellä kumminkin osuu silmiin joku vastustamaton lankapallero!

Niin ja vielä kiitos seurasta kaikille tän iltaisille kanssaneulojille, oli taas tosi mukava ilta! Ja Hepsille kiitos kyydistä!

Ei kommentteja: