sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Tunikatehtaalta päivää…

Tässä menikin taas pari viikkoa bloggaamatta, mutta se ei tarkoita sitä, etten olisi neulonut ja saanut valmistakin – päinvastoin! Mulla oli niin kova neulomisputki päällä, että kun sain yhden tunikan valmiiksi, niin saman tien aloitin toista enkä ollenkaan malttanut raportoida. No, nyt on sitten raportin aika.
Heinäkuun tokana päivänä aloitin valkoisen ”pumpulitunikan” neulomisen. Lankana on Beach-niminen puuvilla-akryyli, vanha Jacobstadin lanka, jota ostin Kotkassa Pasaatin neuletreffeillä yhdeltä entiseltä neulojalta. Lanka on NIIN ihanan pehmoista ja suloista ja sitä oli ihan hyvä neuloa. Tunikan malli taas on oma yksinkertaistettu versioni Pinaatista, ihan vain muistikuvasta omaan tarpeeseen muokattu.

Tässä kuva mun Beach-tunikastani:

Neuloin nelosilla, lankaa kului 469 grammaa. Ihan kiva kymmenen euron vaatteeksi, olisi saanut tulla pari senttiä kapeampi, mutta hyvä näinkin. Tykkään!

Tuo valkoinen valmistui heinäkuun kuudennen päivän aamuna ja saman tien otin puikoille Novitan Cocosta ja aloin tehdä samalla mallilla toista tunikaa, joka valmistui yhdeksäs päivä. Neuloessa tein pieniä muutoksia, esim. tuon helman levennyksen keskelle eteen ja taakse, ihan vain vaihtelun vuoksi.

Tästä Cocos-tunikasta tuli hitusen pienempi, eli se on just oikean kokoinen.

Tämänkin neuloin nelosilla ja tämä painaa 414 grammaa. Tämä tunika ei maksanut oikeastaan mitään, koska lanka on peräisin viime talvelta Korian neuletapaamisen lankavaihdosta, pussilankapussi, joka ei kelvannut muille. En tiedä kuka langan oli pöytään tuonut, mutta jos satut lukemaan tätä niin ISO KIITOS SULLE! Tykkään tästäkin!
Sitten kun sain Cocoksen valmiiksi, niin ei kun uutta alulle: Kaivoin esille valkoista Malibua, jota mulla on myös pussilankana. Toppia siitä meinaan, mutta ensimmäinen aloitus meni purkuun, koska lanka ei riittäisikään sellaiseen kuin aioin. Nyt olen tehnyt uuden suunnitelman, johon käytän myös Beachin jämät, aloittelen sitä sitten myöhemmin tänään.
Mukavia kesäpäiviä!

4 kommenttia:

Hepsi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Hepsi kirjoitti...

Ihania tunikoita! Kyllä sinä olet nopea ja näppärä! Olisi kiva nähdä nuo vielä päälläsi! =)
ps. Kirjoitusvirheen takia poistin ekan kommenttiyrityksen...

MariL kirjoitti...

Kauniita tunikoita!

Sartsa kirjoitti...

Toi tunikamalli on ihana. Niihin jää tosiaan koukkuun. Miä tein ne kaksi, mut ei ne kyllä viimesiksi jää. Jotenkin se alku sujuu ihan huomaamatta, ja sit ollaakin jo vyötäröllä. Hihat oli ainoostaan vähä tylsät tehä. Ja tietysti ne päättelyt...