sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Tapaninpäiväterveiset

Täällä on vietetty rauhallista Joulua, nautiskeltu herkuista, nukuttu paljon ja popsittu flunssalääkkeitä. Onneksi on vielä kaksi viikkoa lomaa jäljellä, niin ehtii sitten muutakin kuin levätä ja niistää nenää!

Joulukuun aikana olen saanut valmiiksi tähän mennessä kolme neuletta: koko syksyn työn alla olleen kolmiohuivin, yhdet sukat ja yhdet lapaset. Ainakin yhdet lapaset on tarkoitus vielä tässä tän Joulun joululahjaksi tehdä, mutta ne ovat vasta ekassa peukalokiilassa.



Tämä huivi on neulottu vironvillasta vitosen puikoilla. Aloitin niskasta kuudella silmukalla ja tein aina joka kuudes kerros reikärivin. Lopussa tein reikiä joka toisella kerroksella että sain reunasta erilaisen. Viimeisillä kerroksilla silmukoita oli 328 kappaletta. Tämä huivi painaa 187 grammaa, lankaa jäi sen verran että olisin ehkä yhden kerroksen vielä saanut mutta lopetin varman päälle koska olisi ollut niin tylsää joutua purkamaan päättelykerrosta.

Tän huivin valmistuminen kesti ja kesti, koska sen tekeminen oli aika tylsää kun kerrokset pitenivät. Tykkäsin tästä langasta vyyhdillä tosi paljon, mutta neuloessa en enää ollenkaan niin paljoa. Lopputulos on kyllä sitten ihan kaunis, mutta ei tämä ehkä kuitenkaan tule mun omaan käyttööni.

Sitten tein vaihteeksi yhdet sukat. Näihin on neulottu kakspuolikkailla puikoilla loput viimevuotisista Fabeleista, painavat 51 grammaa ja ovat naisten kokoa.

Nämä lapaset puolestaan on Seiskaveikkaa, neulottu kolmosilla ja painavat 63 grammaa. Teinipoika saa nämä myöhäisenä joululahjana sitten joku päivä, kun nähdään. Kuvasin vahingossa kämmenpuolelta, mutta ei näissä toisella puolellakaan mitään koristuksia ole, ihan perustumput vaan.
Vuodenvaihteessa pitää laittaa tänne jonkinlainen yhteenvetoraportti ja päivittää lankalista. toivottavasti vielä jotain valmistuukin tän vuoden puolella!
Oikein hyvää loppuvuotta kaikille!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää loppuvuotta! Ihaniia ovat taas kaikki!
t. i@