Tyytyväinen

Sain just valmiiksi Mystic-toppini pidennyshomman ja kylläpä olen nyt tyytyväinen, että sain sitä lankaa lisää. Värikin on niin samanlaista kuin alkuperäinen erä, että tuossa sileän ja resorin vaihteessa ei näy juurikaan eroa.

Paitahan oli alun perin tämmöinen napatoppi:

ja nyt se on tämmöinen käyttöpaita:

Ja oli se vaan mukavaa, että kun on tänne blogiin merkinnyt puikko- ym. tiedot, niin ei tarvinnut arvailla millä tuon vuosi sitten neuloin. Paidan paino lisääntyi 90 grammalla, vaikka siihen kokonaisen 100 gramman kerän neuloin. Kyllä on kummallista tuo langan paino!

Ai niin, sitä piti vielä mainita, että olen laitellut Ravelryyn kuvia – näitä samojahan ne on kuin blogissa, mutta jospa sielläkin olisi jatkossa kivampi poiketa.

Niin ja jos en tällä viikolla ennätä enempää blogata niin

HYVÄÄ JA HAUSKAA JUHANNUSTA KAIKILLE!

Kesäisiä värejä

Olen vihdoin saanut pari käsityötä valmiiksi, joten tässä seuraa siis raporttia niistä.

Ensinnäkin keltaiset sukat Stepistä. Ne painavat 48 grammaa ja ovat kaksipuolikkailla bambupuikoilla neulotut, suunnilleen omaa kokoani. Perussukkaa kesäisen värisestä langasta.

Sitten valmistui lopulta myös se punainen Luksus Cloud -takki. Tuo bambu-villalanka on tosi ihanan liukasta neulottavaa, tosi kivaa tehdä, mutta jostain syystä työ jäi keväällä pikkusta vaille valmiiksi. Nyt kun oltiin menossa vanhempieni luona käymään, päätin, että se takki on saatava sovituskuntoon ja edellisenä iltana neuloin vielä etureunan kaitaleita. Takki oli just hyvän kokoinen äitille, ja tämmöiseltä se näyttää:

Tarkkasilmäiset saattavat huomata, että kuvassa napit on irrallaan! Joo, oli siinä langanpäätkin päättelemättä, kun sen jätin saajalle, mutta ei varmaan mennyt paria tuntia lähdöstäni kun takki oli valmis. Monet neulojat (mun lisäks) kaipaavat päättelykeijua, mutta voin kertoa että se asuu mun äidin luona :D

Takki on neulottu nelosen puikoilla ja se painaa 525 grammaa. Laitan tähän vielä lähikuvan helma- ja hihansuuresorien yläpuolelle neulotuista reikäraidoista. Simppeli juttu, mutta somistaa perustakkia ihan mukavasti.

Eipä tässä muuta – tai no jos yksi kukkakuva sunnuntai-illan kaunistukseksi!

Muutama juttu vaan...

Päätin pistäytyä kirjoittaan muutaman asian, tuo voikukka on vaan piristykseksi. (Mä muuten tykkäsin pikkulikkana voikukista ihan kamalasti :D)

Ensinnäkin ensi viikonlopun KIP-päivästä: Olen lueskellut blogeista ja Ravelrystä missä kaikkialla ensi lauantaina neulotaan julkisesti, ja olisin varmasti muuten mukana, mutta on muuta menoa; yhdet tärkeät ylioppilasjuhlat on vielä juhlimatta ja sinne siis suunnistetaan viikonlopuksi. Kivaa on siis tiedossa, mutta ilman puikkoja ja lankoja ;D Mutta ehkä taas ensi vuonna olen mukana neulomassa. Viime vuonna olin Pelagian kanssa Hämeenlinnassa ja se oli kyllä kiva reissu (vaikka ne Mokkasukat on edelleen neulomatta ;D).

Mulla on ollut tosi hiljaista kässyrintamalla viime aikoina, nyt olen vähän virkkailut sitä peittoa telkkaa katsoessa ja tänään innostuin kahdesta muusta hommasta: ensin otin työn alle (kun lopultakin löysin vaatehuoneen ylimmästä kapsäkistä) viime kesänä neulotun Mystic-topin, jota on nyt tarkoitus pidentää, kun Hepsin myötävaikutuksesta sain tilattua Tapion kaupasta lisäkerän sitä lankaa. Työ on jo siinä vaiheessa, että voi ottaa käteen telkkaa katsoessa.

Sitten tartuin pikkuisen kesken olevaan Cloud-takkiin, kun tajusin, että saatan sittenkin saada sen valmiiksi ennen viikonloppua. Eli äiti saattaa (huom. saattaa) saada synttärilahjansa vain vajaan viikon myöhässä. ;D Ovat muuten melkein saman väriset, nuo Mystic- ja Cloud-lankani.

Keltaisia sukkia ei kukaan ole vieläkään päätellyt, mutta aion kyllä saada nekin tän kuun aikana valmiiksi, kun tuo Fufoilukin silloin loppuu.

Muistatteko kun Fufoilun alkaessa ehdottelin starttikisaa? No, joku muu on tainnut saada saman ajatuksen (tai jalostanut mun idean käyttökelpoiseksi), kun niin monissa blogeissa puhutaan Kesäyön Hullutuksesta. Itsekin olisin muuten mennyt siihen mukaan, mutta mun seuraavat projektit on kaikki niin isoja, että heinäkuun loppuun on ihan liian vähän aikaa aloitettujen töiden valmistumiseen. (Vuoden loppuunkin taitaisi olla liian vähän aikaa, kun mulla on niin monta jakkua, toppia ja tunikaa suunnitteilla ja aika ohuista langoista). Tiskirättejä mä en ole neulonut enkä tule neulomaan (patalaput ois kyllä tarpeen).

Mutta ei tässä nyt auta muu kuin ruveta poimimaan silmukoita resoria varten tuosta äitin jakun kaula-aukosta. Kuulemisiin!

Kesäkuuta…

Niin se aika vaan mennä vierähtää, kesäkuu on jo pitkällä, joten eiköhän olisi aika vähän päivittää blogiakin. Viime aikoina täällä on ollut tosi hiljaista, kun ei kässyrintamalla ole ollut oikein mitään raportoitavaa.

Töissä oli tosi kiirettä, tahti senkun kiihtyi toukokuun loppua kohti huipentuakseen sitten ihaniin kevätjuhliin, jossa kauniit neitoset omatekemissä mekoissaan sekä yksi nuorimies saivat todistukset ja pääsivät maailmalle! Opekin sai kukkia ja ihania lahjoja ja parin siivouspäivän jälkeen pääsi myös ansaitulle kesälomalle. Kakkoskoti tuli tyhjennettyä ja avain luovutettua vuokraisännälle, joten nyt olen sitten taas ihan oikeasti kokonaan kotona nauttimassa tästä hieman vetisestä Suomen suvesta.

Viime kuukausina en ole paljoa ennättänyt/jaksanut tehdä käsitöitäkään, sen verran rankkaa oli, että vapaa-aika meni netissä notkuessa tai nukkuen. Toukokuun valmistuneitten käsitöiden saldoon sain ainoastaan yhden työn, sen keltaisen 285 grammaa painavan ketjusilmukkahuivin. Olen kyllä neulonut yhdet sukat, mutta niitä ei ole päätelty sekä virkannut Bambino-peittoa, mutta se on vielä aika pahasti kesken. Ja se äitini neuletakki on edelleen saumausta ja etureunoja vaille. Eli jos tästä nyt piristyisin kässyrintamalla, niin kesäkuulle olisi luvassa saldoa aika helposti. Jos ja jos...

Ai niin, yksi juttu vielä, ne langat!

Pärnussa en jaksanut innostua ostamaan mitään, tai sikäläisissä lankakaupoissa ei ollut onneksi kovin suuria houkutuksia, mutta Tallinnan Sadamarketista mukaan tarttui pari liukuvärjättyä vyyhtiä. Punavihreä painaa 185 g ja siniruskea 200 g. Kukahan kerisi ne, että pääsisin aloittaan revontulta tai jotain muuta ihanaa huivia!

Reissussa ja muuta kiirettä…

Nyt on ollut viime aikoina niin kiirettä, etten ole ehtinyt tehdä käsitöitä paljon ollenkaan enkä päivittää blogiani. En ole kauheesti ehtinyt edes lueskella muidenkaan blogeja. No, kuusi työpäivää vielä, niin sitten taas helpottaa ;-)

Mutta vähän kuulumisia nyt sitten kumminkin:

Ihan ekaks pitää esitellä uusi leluni. Tykkään tosi paljon tästä pikkukamerasta, saa hyviä kuvia ja on niin näppärä pitää aina mukana. Täydentää mainiosti sen tarpeen, kun järkkäriä ei voi/jaksa/raaski kuljettaa mukana.

Sen verran olen tehnyt käsitöitä, että yhdet sukat on päättelyä vaille valmiit. Laitan niistä kuvat ja tiedot myöhemmin. Sitä pastelliväristä peittoa olen muutaman kerroksen virkannut, samoin muutaman kukkasen, joita meinaan siihen koristukseksi kiinnittää, mutta ei se tule valmistumaan tätä menoa vielä pitkään aikaan.

Viime viikolla olin työporukan mukana parin päivän ulkomaanreissulla, ja laitan pari kuvaa matkakohteesta. Missähän sitä nyt tulikaan käytyä?

Näkymät hotellihuoneemme parvekkeelta:

Kaupungilta:

Rannasta:



Lopuksi vielä yksi neulojia kiinnostava juttu: paluumatkalla ostin Tallinnasta Sadamarketista pari liukuvärjättyä Vironvillavyyhtiä, mutta en ennättänyt kuvata niitä vielä, ja nyt ne on eri osoitteessa kuin minä. Onneksi tää reissulassen elämä taas helpottaa viikon päästä, kun työpesti päättyy ja saan kaikki kimpsuni ja kampsuni taas yhteen osoitteeseen, omaan kotiini! Vaikka täällä Kymenlaaksossa on ollut kivaa, niin omaa kotia ei mikään kuitenkaan voita!

Mandariini

Tässä on nyt kuva keltaisesta ketjusilmukkahuivistani:



Nappasin kuvan illan jo alkaessa hämärtyä, en saa millään tuohon keltaiseen oikeaa kullanvivahdetta, mutta kelvatkoon nyt näin. Tämä 285 grammaa painava huivi on siis tehty kolmosen koukulla Mandarin-langasta, jota ostin työpaikan kirppikseltä. Leveyttä huivilla on 38 senttiä ja pituutta pari senttiä vaille kaksi metriä (hapsuineen). Olisi saanut tulla vielä hiukan leveämpi, mutta hyvä näinkin. Tykkään tästä, ja veikkaan että kyllä se joihinkin kesän juhliin pääsee harteilleni.

Tänään sain neulottua sen punaisen Cloud-jakun toisenkin hihan. Seuraavaksi pitäisi tehdä vähän viimeistelyhommia, että pääsisi sitten kaulus- ja etureunaresorien kimppuun.

Mitäs muuta? Niin, toivottavasti pääsisin ensi tiistaina Kotkan neuletapaamiseen, koska Kymenlaakson-keikkani alkaa olla lopuillaan ja tilaisuus olisi ainakin tällä tietoa viimeinen…

Päivitystä...

Tänään pitää vähän päivittää blogia, vaikka ei mulla olekaan kuvia näytettäväksi.

Alkuviikosta sain virkattua sen keltaisen puuvillaisen ketjusilmukkahuivin, nyt se odottaa höyryä, punnitusta ja valokuvaamista. Ehkä viikonlopun aikana ehdin…

Sitten olen telkkaa katsoessani virkannut sitä aivotonta peittoa, josta tulee kyllä aika suloinen, mutta se on ihan mahdottoman tylsää tehdä. Toisaalta juuri sopivaa hommaa telkankatseluun, ei tarvi ajatella eikä laskea eikä vaihtaa lankoja – kolme pylvästä ja yksi ketjusilmukka ja toistetaan loputtomasti. (Teen siis yhtä jättikokoista isoäidinneliötä.)

Sitten kaivoin ufoni esille, äidin punainen neuletakki on niin vähää vaille, että se on ehdottomasti otettava työn alle heti kun selviän muutamasta aivoja vaativasta tehtävästä (työjuttuja siis). Sitten lasken, missä vaiheessa toinen hiha on ja pistelen sen jakun valmiiksi.

Vihreä ufo sen sijaan kiikkuu purkutuomion reunalla! En oikeastaan tykkää siitä ollenkaan, mutta en keksi mitä muutakaan siitä langasta tekisin. Eikä se mokoma edes mene kaikki vaikka tekisin tuon tunikan valmiiksi. Rupesin jo miettiin, että jos purkaisin sen ja aloittaisin uuden nelinkertaisesta langasta (nyt on kaksinkertainen), mutta en ole varma riittäisikö se sitten. Olen siitä langasta jo aiemmin tehnyt yhden jakun ja se olisi muuten aika kiva mutta siihen tuli vähän epämukavan mallinen kaula-aukko, eikä se pysy päällä oikein hyvin. Jos olisin fiksu, korjaisin sen, mutta siinä olis niin paljon purkamista, ettei huvita. Ja oikeesti se oli jotain sikahalpaa tuntematonta outlet-lankaa, että on ihan älytöntä nähdä sen kanssa noin paljon päänvaivaa. Mutta toisaalta tykkää siitä väristä tosi paljon.

Mutta onneksi tuo fufoilu kestää kaksi kuukautta niin voin miettiä sen vihreän tunikantekeleen kohtaloa myöhemminkin ja keskittyä nyt äitin jakkuun ja siihen vauvojen väriseen tylsään peittoon.

Tai sitten otan ja aloitan jotain ihan uutta… vaikka jonkun kesätopin tai sen alpakkatakin… tai… tai…