maanantai 14. heinäkuuta 2008

Eipä tässä sen kummempaa...

..mutta tulin kumminkin kertoon pari kolme pikkuasiaa:

1. Kävin tänään kaupassa ton edellisen postauksen kassin kanssa ja huomasin että tykkään siitä. Aika lailla se venyi pientenkin ostosten painosta, mutta ei se mitään, kesäkassi saa olla semmoinen. Ja muuten se oli just sopiva fillarin etukoriin.

2. Ei kukaan varmaan muista tätä toppia, jonka neuloin vähän ennen viime vuoden juhannusta. siitä tuli hiukan liian pitkä, ja silloin se jäi kaappiin odottaan lyhentämistä. Nyt viikonloppuna lopulta otin ja tein sen homman - paita on nyt sopivan kokoinen ja mun Goby-langan jämät kasvoi 70 grammalla.

3. Aloitin Mysteric Stretchgarnista ylhäältä alaspäin neulottavaa toppia - kerran jo purin siitä muutaman sentin - saas nähdä tuleeko nyt sopivan kokoista (tein ekaks liian isot kädentiet). Tuo lanka on tosi jännää neulottavaa, siis se on ihan kun kuminauhaa, vaikkei siinä ole elastaania. Mutta harmiksi tuo lanka on myös niin painavaa, että en taida noista neljästä sadangramman kerästä saada kovin pitkää paitaa aikaan, olisin toivonut tunikaa, mutta taitaa topiksi jäädä.

Tässäpä kuulumiset - nyt ei ole edes kuvia ollenkaan!

Ei kommentteja: