tiistai 1. joulukuuta 2009

Joulukuuta!

Tänään täällä valmistui tupsulakki ja lapaset.


Neuloin tämän lakin Novitan Luxus Cloudista. Halusin tehdä tästä tiiviin ja lämpimän, joten pistelin nelosen puikoilla kaksinkertaisesta langasta eräänlaista patenttiversiota, joten lopputulos on myös aika painava – 129 grammaa. Toivottavasti tästä tuli saajalleen sopiva, mulle itselle tän mallinen lakki ei käy ollenkaan, se ei kerta kaikkiaan pysy mun päässä vaan valahtaa otsalta heti nenälle asti. Siksi en pysty oikein sovittaan tätä omaan päähäni. Tupsun kiinnitin tälläkin kertaa niin, että se on helppo napata pois, jos siitä ei tykkääkään.
Loppulangasta neuloin sitten lapaset.

Lapaset painaa 59 grammaa ja neuloin ne kolmosilla. Näyttävät tässä kuvassa jotenkin hassuilta, kapeilta ja isopeukkuisilta, mutta mun käteen nämä ovat ainakin ihan sopivat ja sillä, jolle nämä tein, on samankokoinen käsi kuin mulla, vähän kapoisempi ehkä.
Näin tuli sitten joulukuun saldo avattua kahdella työllä heti ekana päivänä.
Marraskuussa neuloin 9 työtä, jotka painoivat yhteensä 679 grammaa. Pieniä neuleita kaikki: sukkia, pipoja ja käsineitä ja yksi huivi. Sivupalkin lankalistasta voi nähdä, että varastosaldoni lähenee kymmentä kiloa. Onneksi nyt ei ole ollut mitään ostotarpeita eikä halujakaan.
Messuillakaan en ostanut yhtään lankaa ja tässä eräänä päivänä kävelin Menitan ohi! Tänään sentään keksin yhden keväisen idean, mutta en vielä edes tutkinut netistä että olisiko siihen olemassa lankaa. Ensin on kumminkin tehtävä pois vielä jotain isompiakin juttuja, joihin langat jo odottaa laatikossani. Niitä ennen meinaan jatkaa tällä sukka-pipo-käsine-linjalla jouluun saakka.

Ai niin, yksi juttu vielä: taas se osti kengät!

Ihanan lämpimät, kevyet, pehmeät Viking-merkkiset GoreTex-lenkkarit.

Mukavaa Joulun odotusta kaikille lukijoille!

1 kommentti:

MariL kirjoitti...

Nätit pipo ja lapaset! :)