sunnuntai 28. lokakuuta 2007
Lapaset
Tällä viikolla sain valmiiksi yhdet lapaset, kas tässä kuva:
Tässä kuvassa ei ole mitään muuta, johon vertaamalla näkisi, kuinka isot nämä miehen tumput ovat, mutta ne ovat siis tosi isot. Lankana on Isoveli, silmukoita 40 ja puikkoina kolmoset. Ja lankaa näihin kului 110 grammaa.
Meinasin, että liittyisin lapaskuuhunkin, kun kerran oli nuo tumput työn alla, mutta päätin sitten jättää väliin, ettei käy niinkuin tossukuun kanssa: lokakuuta on enää pari päivää enkä ole aloittanut edes - taitaa jäädä tossut virkkaamatta ja neulonkin tuon harmaakirjavan langan lopuista sniikerit.
Muuta en ole nyt saanut valmiiksi asti, mutta olen kyllä tehnyt käsitöitä: Olen virkkaillut isoäidinneliöitä, niitä on valmiina tällä hetkellä 45 kappaletta.
Sitten olen neulonut yhtä sukanvartta enemmän kuin kymmenen senttiä.
Niin, ja olen myös purkanut ja aloittanut uudelleen iloisenpunaisesta nauhalangasta työn alla olevan kaulahuivin. Sen kanssa on vaan nyt ongelmia - en ole vieläkään tyytyväinen tekeleeseen - taitaa mennä kohta taas kerälle. Lanka on semmoista nauhaa, joka on toisin paikoin tosi ohutta ja välillä aika paksua, ja olen neulonut sitä ysin puikoilla, mutta, mutta... se nyt vaan tökkii. Tahtoisin sen huivin kaulaani, mutta en millään pääse yhteisymmärrykseen mallista sen langan kanssa.
Sitten Nalle-slipari on myös edennyt muutaman sentin. Muut, jo enemmän tai vähemmän ufoutuneet keskeneräiset työt ei ole puhutelleet mua ollenkaan, mutta yritän kuitenkin pysyä päätöksessäni saada ne kaikki tänä vuonna valmiiksi. Olis niin kiva aloittaa uusi vuosi uusilla kujeilla ;)

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti